Fankfurt, Dusseldorf 2005

[rane]

F-Furt ja D-Dorf keikkatunnelmia 2005

Joo, sanattomaksi vetää ja pää on vieläkin sekaisin noista keikoista,
mutta yritän skrivata tässä jotain.

F-furt oli hieno, saimme kuulla mm Riverin, mutta D-dorf oli jotain
aivan ainutlaatuista. Kaikin puolin aivan ehdoton keikka; en ymmärrä
miten voi panna enää paremmaksi. Set lista oli upea yhdistelmä uutta
ja vanhaa, kitaraa ja pianoa. D-dorfin keikka alkoi samantyylisesti
kuin F-furt ja odotin vaan milloin ne typerät öykkärihuudot alkavat
kuten F-furtissa. Tuntui että Brucekin ootti, kun ennen (oisko ollu)
All Im thinking about:ia otti pari askelta eteenpäin, kuunteli, meni
takaisin mikkiin ja sanoi "wow, you are quiet today". Ja yleisö oli
todella HIIRENHILJAA jokaisen biisin viimeiseen nuottiin asti, ja
vasta sitten alkoi valtavat aplodit. YHTÄÄN bruuuuuuuce tms huutoa
ei kuulunut KOKO keikan aikana. Ennen Matamoras Banks:iä jengi aivan
sairaan hiljaa (en ymmärrä miten se oli mahdollista) hiipi lavan
eteen seisomaan. Myös Bruce kommentoi asiaa että italiaanot ei ihan
yhtä hiljaa osanneet rynnätä . Sitten hän pyysi että kertoo
tarinan ja tarvii siihen hssssst. Ja 2000+ ihmistä seisoi hijaa ja
liikkumatta koko biisin ajan. Olimme D-dorfissa edessä sivulla
ylhäällä "todistamassa" asiaa. Ja lisäksi täytyy sanoa että olen
todella yllättynyt että keikka voi kolahtaa sellaisella paikalla kuin
mitä D-dorfissa (edessä, mutta ylhäällä). Mutta D-dorfin keikka
kolahti. F-furtissa oltiin permannolla käytävän vieressä ja päästiin
ryntäämään ihan lavan eteen (mutta siellä osa istui edelleen
eturiveillä(???) ja meidän lähellä oli kännisiä Bruuuuuuuce-huutaja
jne eikä tunnelma ollut niin yhtenäinen ja tiheä kuin mitä D-
dorfissa).

Miksi kerron näin paljon tästä yleisön "ääntelystä" ? No siksi että
selvästi Bruce paransi otettaan D-dorfin keikkaa kohti kun itsekin
huomasi ettei öykkäröintiä ole. D-dorfin keikan lopussa Bruce sanoi
jotain että "it takes two to make a good show and I am so happy that
you gave me the space I need here today. In this kind of shows I
really need that. I really appreciate..." ja sitten oli selvästi
liikuttuneessa tilassa ja sanoi vaan hetken nieleskelyn jälkeen
Danke. Eli eräs syy aivan ainutlaatuiseen keikkaan oli se että D-
dorfin yleisö oli varmankin varsin lähellä sitä yleisöä mitä Bruce
akustiselleen soolokeikalleen haluaa.

Niin, settilistat on jo saatavilla, ei niistä sen enempää, tässä
muutama oma kohokohta:

F-furt:
Uuden levyn biisit kulki aivan mahdotoman hienosti: Long Time Coming
(jossa Bruce laulaa A osan kaukana mikista ja sitten tulee lähelle
mikkiä kertosäkeessä - todella intensiivinen esitystapa - karvat
nousee pystyyn), All Im thinkin about (Brucen ilmeet kun
yritti "pysyä" mukana korkealla). Ja sitten
River (pianolla, oma suosikkini, pala tulee kurkuun) ja loppu
kohokohta on se että pääsimme todella lähelle lavaa Brucen eteen
seisomaan.

D-dort:
Uuden levyn biisit kulki edelleen aivan mahdotoman hienosti ja myös
Rising suosikkini (Lonesome day, Rising, Marys place) loistavia.
Incident, Tougher (loistavat pianoversiot), State Trooper (uskomaton
tykitysversio puoli-akustisella), I'm on Fire (jumalattoman kaunis
esitys, tuli väkisin tippa linssiin), Racing (pianolla, tarviiko
sanoa muuta?), This Hard Land (taas oma suosikkini, kirkas seesteinen
esitys ja Bruce laulattaa yleisöllä Stay Hard Stay Hungry Stay Alive-
kohdan), Matamoras Banks (2000+ seisoo liikumatta ja hiljaa), Bobby
Jean (taisi olla bonus D-dorfin yleisölle), Dream Baby Dream (toisen
kerran kuultuna kolahtaa helskatin lujaa ja Brucen loppuvedätys on
maaginen)

Kunhan F-furtin ja etenkin D-dorfin keikoista kunnolla toivun, niin
sitten täytyy ruveta siirtämään katseet Tukholman keikkaan.
Saisimmeko jo Tukholmassa Thunder Roadin vai meneekö se Euroopan
kierueen viimeiseksi biisiksi Berliiniin?

-Rane
"I know it's late but we can make it if we run"

[Ile]

15.6.2005 Frankfurt

Lähes tasan kaksi vuotta edellisen kohtaamisen jälkeen matkustin hyvän ystäväni kanssa Frankfurtiin. Uusi keikkamaa oli mielenkiintoinen kokemus. Myös soolokeikka konseptina kiinnosti, vaikka Devils&Dust ei kokonaisuutena ollutkaan pudonnut niin hyvin kuin olin toivonut. Ghost-kiertueesta olin vain kuullut tarunhohtoisia tarinoita ja bootlegeilta aistinut tunnelmia. Frankfurt oli myös kaupunkina uusi kokemus.
Lippujen saaminen oli kehittynyt sitten viime ulkomaanreissun, eikä nettivarailussa tällä kertaa ollut ongelmaa. Lensimme Frankfurtiin, jonka kentän totesimme isoksi. Löysimme kuitenkin juna-asemalle, josta pääsimme kaupungin rautatieasemalle. Hotellikin löytyi melko helposti. Se oli pieni hotelli vain parin sadan metrin päässä keikkapaikasta.
Etukäteen mietitytti, miten keikan dynamiikka on rakentunut. En epäillyt, etteikö Bruce pystyisi rakentamaan mielenkiintoista parituntista keikkaa ihan omillaankin, mutta kun äänekäs rokkibändi oli se standardi, niin epäilevää odotusta oli ilmassa. Ensimmäistä kertaa olin myös Bruce-keikalla istumassa ja vielä aika kaukana lavasta. Sillä luultavasti oli myös vaikutusta epäilyksiini.
Ei tarvinnut odottaa kuin toiseen kappaleeseen, kun olin myyty. Olin onnistunut settilistapiiloilemaan ennen Frankfurtin keikkaa, joten Reason To Believe tuli odottamatta. Ensin kuuntelin haltioituneena Howlin' Wolfille velkaa olevaa raakaa bluesia. Kertosäkeen kohdalla aloin miettiä, että mikä biisi tämä edes on. Kyllä se sitten biisin loppuun mennessä selvisi.
Myös Devilsin uudet biisit toimivat livenä huomattavasti paremmin kuin Risingin vastaavat pari vuotta aiemmin. Long Time Comin' on edelleen tulkinnaltaan kylmiä väreitä aiheuttava. Samoin Jesus Was an Only Son tarinoineen, vaikka levyllä siitä en olekaan koskaan innostunut.
Pankki kuitenkin räjähti todenteolla pianobiisien kohdalla. For You oli vielä peruskauraa, mutta Two Facesin aikana en pysynyt millään paikallani. Olin vasta jokin aika aiemmin tajunnut Tunnelin hienouden ja sitä oli tullut kuunneltua aika paljon. Two Faces oli tuohon aikaan ehdoton suosikkini. Kun vähän myöhemmin Bruce tempaisi Ghost of Tom Joadin, olin aivan valmista kauraa. Herkut eivät siihen loppuneet. Lost In Flood oli veto, joka itselläni todella herätti tuon kappaleen henkiin.
Listaa voisi jatkaa koko settilistan matkalta, mutta todellinen herkku oli säästetty viimeiseksi kappaleeksi. Edelleen Dream Baby Dream on sellainen kappale, joka nostaa jokaisen ihokarvan pystyyn. Se on yhä Brucen paras keikan lopetusbiisi. Sen jälkeen ei yksinkertaisesti halunnut kuulla yhtään mitään. Helsingissä 2012 ei erityisesti kaivannut twistaamisen jälkeen mitään, mutta Dream Baby Dreamin jälkeen ei edes halunnut kuulla mitään. Sen jälkeen ei olisi edes voinut soittaa mitään.