Sivu 5/96

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 09.12.2015 15:20
Kirjoittaja Teemu
Jukka69 kirjoitti:Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että erittäin suurella varmuudella MSG keikka olisi mukavampi kokemus kuin toistaiseksi viimeisin näkemäni keikka eli Tukholma 2013 BITUSA - keikka Turun keikkojen jälkeen.
Joo... Tuo oli niitä harvoja keikkoja, jolloin sitä olisi toivonut olevansa hiukan humalassa. Taatusti olisi ollut parempi fiilis.

Kyllähän tässä taas keikka kuin keikka kelpaisi, mutta täytyy sanoa että tuo The River full album keikkojen julkistus lievensi huomattavasti reissukuumetta. Tulee sen verran kalliiksi yhden tai kahden keikan takia matkustus, että täytyy odotella mahdollisia Euroopan keikkoja. Siinäkin tapauksessa yksi tai kaksi keikkaa varmaankin riittää, jos The River teemalla mennään. Se kun ei ole mulle se kaikista tärkein levy (ei edes kolmen kärjessä) ja kolmea vaille kaikki biisit on koettu livenäkin. Ei sillä etteikö moni niistä maistuisi uudemmankin kerran... Mieluummin kumminkin "yllärinä". Nuo albumikeikat ei ole oikein meikäläisen juttu kenenkään artistin kohdalla.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 09.12.2015 18:43
Kirjoittaja JaSu
Bruce on tällä hetkellä E-Street Radion lähetyksessä, jossa kertoi mm. seuraavaa:

#Springsteen also reportedly saying that his next project, that he has been working on, is more solo. Probably won't involve band.

No Suomessakin varmaan löytyisi soittopaikkoja soolokeikalle.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 09.12.2015 18:59
Kirjoittaja mika
JaSu kirjoitti:Bruce on tällä hetkellä E-Street Radion lähetyksessä, jossa kertoi mm. seuraavaa:

#Springsteen also reportedly saying that his next project, that he has been working on, is more solo. Probably won't involve band.

No Suomessakin varmaan löytyisi soittopaikkoja soolokeikalle.
Btx:n puolelta kopioitu:

A fan called in to Dave M's show with question about spontaneity factor/structure of the show given they were playing the River in full (paraphrasing here) Dave M. says who better to answer this question than Bruce himself, and Bruce gets on the phone.

Jotted as much as I could. Not verbatim:

Bruce:

Made the box set, no plans to tour. Then maybe we should do a show to raise the flag and have some fun, make it a little more exciting… New York, then a couple of shows, then turns into a small series of shows… then idea was to do the River top to bottom and my recollection it was a very good night of music when they played it [at MSG] top to bottom….This will be a shot for for you to hear. Does take a little guessing out of the evening. Maybe we’ll make up for of some of that in the encores. Pick out some of the outtakes for the end of the show along with some fan favorites. Should be a lot of fun and hopefully enjoyable for the fans.

[Dave Marsh asked a question about the band]

Stripped down the band as its been 1985 including Steve, of course Jake will be along and Soozie. Rock band. Should be perfect for this record…. [] Should be a nice line up I am looking forward to that. [DM comment along the lines of the box reviving the album] I haven’t listened to it again myself. I did listen to the single album, that was fun. The thing that was sweet about it was Bob Clearmountain mixed the entire thing.[] still think we were right to hold off and get the big spread of material we got. [] we found some nice outtakes that hadn’t been released or only among the die hard fans that dug ‘em out before. You realized there was a large album of pretty good material we were getting our choices from. … Look forward to playing some of it. Fun pulling that stuff out and spit shining it. …. we’ll knock some of that stuff out…. Glad to get a chance to tour. … Part of it too, we hadn’t played in a while. Was working on solo project which wasn’t going to take the band out on. So this way not two or three years between E Street tours. Miss playing with the guys, miss playing period…. Best to all fans, thanks for hanging in with us we’ll be out there having a good time with you, looking forward to it.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 09.12.2015 20:05
Kirjoittaja JaSu
Suomessahan ei ole koskaan Bruce soolona esiintynyt. Millaisiakohan tiloja pitäisi soolokeikalle/keikoille katsoa? Ehdotan ehdottomasti HK-Areenaa.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 09.12.2015 22:25
Kirjoittaja KaSTown
Ei taideta nähdä Bruce ulkokeikalla (stadionit, Hämeenlinna jne) ainakaan pariin vuoteen. Sooloprojekti menee kuitenkin sisähalliin. Sooloprojektin keikat ehtisivät Eurooppaan ehkä 2016 syksyllä tai 2017 keväällä. Näin olleen seuraavat ulkokeikat olisivat mahdollisia täällä pohjoisessa ehkä 2017 tai 2018 kesällä. No, onpa aikaa säästää rahaa.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 10.12.2015 0:27
Kirjoittaja THE Badlands Man
rane kirjoitti:
THE Badlands Man kirjoitti:" Pelkään sitäkin että Tempen katsomisen jälkeen ei ikääntyvä artisti ja bändi enää jaksa sytyttää. Toivon olevani väärässä."

Jukka kiriotti tossa ylempänä näi ,eikä valitettavasti vois olla enempää Oikeessa. Sillä sehän on 110% varmaa ,että Bruce ei yllä vuanna 2016 lähellekkään noita The River kiartueen vetoja ,tästähän ei kaiketi kukaan voi olla erimiältä.
niinpä, aika käy kaikille sekunti kerrallaan, mutta silti väittäisin että Bruce on pappanakin paremmassa keikkakuosissa kuin moni nuorempi keikkaileva artisti. Ja eihän se musa ja ne biisit muutu vaikka ne sitten esittääkin pikkasen jäyhemmin, mutta vanhuuden tuomalla varmuudella. Lauluääni edelleen Brucella toimii, väittäisin että jopa paremmin kuin nuorempana. Ja jos tahtoo mennä nuorempia kouhkaajia katsomaan livena, nii kotomaastakin löytyy lavaenergiaa: Mike Monroe, Anssi Kela, Olavi Uusivirta, Lauri tähkä jne and so on.
Onko joku jossain väittänyt ,että nykyBruce olisi huanompi kun joku nuarempi keikkaileva artisti/bändi? Musasta ennen/nyt voi jokainen olla tasan mitä miältä haluaa ,samoin lauluäänestä.
Nämä esittelemäsi kokomaiset artistit ovat kyllä "tosikovia"

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 10.12.2015 0:42
Kirjoittaja Johnny72
Tässä tämä edellä suunnilleen auki kirjoitettu Brucen puhelinhaastattelu nyt YouTubeen laitettuna, jos joku ei linkkiä vielä esim. Greasy Lakesta löytänyt:


Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 10.12.2015 10:44
Kirjoittaja Teemu
JaSu kirjoitti:Suomessahan ei ole koskaan Bruce soolona esiintynyt. Millaisiakohan tiloja pitäisi soolokeikalle/keikoille katsoa?
Suomessa on se ongelma, että täällä ei ole tarpeeksi suurta teatteri -tyyppistä esiintymispaikkaa. Mutta Brucen tapauksessa tilanne saattaa olla taas se, että nuo soolokeikat ovat areenoilla, jolloin tuo ei onneksi haittaa. En jaksa uskoa, että seuraava soolorundi ei tulisi Suomeen.

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 10.12.2015 11:22
Kirjoittaja JaSu
Jos ajatellaan pienempiä areenoita, niin Suomessa Barona, HK ja Hartwall kyllä toimisivat tässä. Vetääkö Bruce soolona isotkin areenat Euroopassa täyteen? Ruotsia en viitsi edes miettiä. Friends Arena soolona taitaa olla vähän iso samoin Tele2....

Re: Huhut ja spekuloinnit 2016 ja siitä eteenpäin

Lähetetty: 10.12.2015 11:28
Kirjoittaja kekko
Minä uskon myös, että soolorundi (jos se toteutuu) tulee ilman muuta Suomeenkin. Hjartwall-Areena ja Turkuhalli lienevät ainoat vaihtoehdot keikkapaikaksi. Ehkä myös Helsingin vanha jäähalli? Olisi toki mainiota nähdä keikka esim. Logomon teatterissa, mutta siellä maksimikapasiteetti konserteissa on vain 3500 hlö. Tuplat pitäisi vähintään olla.