ThisHardLand

Inyo kuuluu omalla listallani sanoitusten osalta tämän levykokonaisuuden kiinnostavimpaan osastoon yhdessä LA Garagen kanssa. Koen Inyon kuitenkin musiikillisesti suurelta osin liian monotoniseksi: tuntuu melkein siltä, kuin kuuntelisi koko levyn täydeltä yhtä ainoaa kappaletta, josta puuttuu kuulijan huomion vangitseva elementti. Pari poikkeusta kuitenkin löytyy: Our Lady of Monroe ja One False Move kolahtivat heti. Ne ovat puhuttelevia tarinoita lain eri puolilta tulevista, enemmän tai vähemmän rikkinäisistä hahmoista. Varsinkin One False Move:n teksti on todella hieno.

En tiedä, mitä sanoa Twilight Hours -kiekosta. Jos pitäisin sen edustamasta musiikista, en olisi Bruce-fani. Ponnistelin kuunnellakseni levyn biisit kerran läpi, enkä koe tarvetta palata niihin enää. Ainoat tämän levyn herättämät tunteet olivat ikävystyminen ja myötähäpeä.

Onneksi jäljellä olevalla Perfect World:illa biisien nimet ovat valtaosin paljon lupaavampia kuin Twilight Hours:illa.

Omia mietteitäni levyistä:

83: Toisin kuin muut levyt kokoelmassa, tämä lätty tulee suoraan Brucen kultakaudelta, ja oli minulle jo varsin tuttu bootlegina. Silti kyllä hyvä äänenlaatu antaa niin paljon. Jo County Fairissa, joka julkaistiin virallisesti 2003, kuuluu iso loikka äänenlaadussa, etenkin Brucen vokaaleissa. Lieneekö teknologia sitten kehittynyt niin paljon, että vanhoista nauhoista saatiin parempaa laatua irti.
Sanoitukset ovat hienoja, tykkään soundista myös, ikään kuin puuttuva linkki Nebraskan ja BitUSAn välissä. Välillä valtava kaiun määrä Brucen äänessä häiritsee. Toinen vähän häiritsevä asia on, että tämähän ei ole levy, vaan kokoelma biisejä, kuten nimi "Garage Sessions" antaakin ymmärtää. Sitä ei olisi tälläisenä julkaistu v. 1983. Itse lyhensinkin levyn 43 minuuttiin soittolistallani, ja olen sitä versiota lähinnä kuunnellut. Uusvanhat versiot tutuista biiseistä poistin, niistä oli tullut jo paremmat versiot. Mutta hienoa, että nämä kaikki biisit saatiin lopulta julkaistuksi hyvällä äänenlaadulla.
5/5. Parhaat biisit. County Fair, One Love, The Klansman, Unsatisfied Heart, Seven Tears.

Philadelphia: Jännästi tämäkin levy on nimetty "sessioiksi", mutta toisin kuin 83, tämä on ihan selkeästi albumi. Ja todella harmi, että tätä ei aikoinaan 94 julkaistu, olisi varmasti muuttanut ihmisten käsitystä Brucen 90-luvusta, sillä tämä olisi heittämällä ollut hänen paras levynsä kyseisenä vuosikymmenenä. En voi käsittää, että Bruce piti tätä kellarissaan 30 vuotta, vain koska ei halunnut julkaista uutta ihmissuhde-levyä. Kokonaisuus soljuu hienosti biisistä toiseen ja hieno haikea tunnelma kuultavissa useimmissa, oli ne sitten Brucen sooloja tai Other Bandin kanssa tehtyjä. Ihmeellisen hyvin molemmat sopivat yhteen. Oli yllätys huomata, että GOTJ-tourin aikainen Little Things oli saanut aikansa jo pari vuotta aiemmin.
5/5. Parhaat biisit. Maybe I Don't Know You. The Little Things. Farewell Party.

Faithless: Itseäni ihmetyttää jo se, että vuonna 2006 tehty levy on laitettu järjestyksessä keskelle ysärilevyjä. Mikähän järki siinäkin on. Ihan hyvähän tämä on, mutta puolikkaalta tekeleeltä tuntuu, kun puolet biiseistä instrumentaaleja. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta eivät vain tunnu täysiltä. Selvästi leffamusaa. Ne lauletut kappaleet toimivat aika hyvin. Jännästi nimibiisin alku on liki suoraan Matamoras Banksia, johon päättyi kronologisesti edellinen Devils & Dust levy.
2/5. Paras biisi: Where You're Going, Where You're From.

Somewhere North of Nashville: Olin itse valmis vihaamaan tätä levyä sinkun perusteella. Rockabilly-Brucea en voi sietää. Mutta hämmästyksekseni, tämä levy oikeasti toimii hyvin, ja on minulla kolmanneksi kuunnelluin, kahden ekan jälkeen. Eheä kokonaisuus, selkeä tyyli. Rockabillyt ei toimi, Repo Man kaikkein vähiten, mutta levyllä on niin paljon muuta, ja monesti mennään paljon folkimmassa ilmaisussa. Tämä countrympi Janey toimii oikein hienosti, ja Under the Big Sky on myös yksi kohokohdista. Tämänkin olisi voinut 90-luvulla julkaista, vaikka ymmärrän hyvin, että GOTJ oli se oikea valinta, jos vain yhden pystyi sillä hetkellä julkaisemaan. Hyvin vähän samaa näissä levyissä silti on, vaikka molemmat samaan aikaan äänitettiinkin.
4/5. Parhaat biisit: Under the Big Sky. Detail Man. Janey. Somewhere North of Nashville.

Inyo: Tämä taas on hyvinkin samasta kankaasta leikattu kuin GOTJ. Hienoja sanoituksia ja tarinoita, joita on hieman vaikea seurata, koska musikaaliset koukut ja kertosäkeet aika pitkälti uupuvat. GOTJ oli lähes spoken wordia paikoitellen, mutta tässä soittimet on onneksi miksattu korkeammalle. Etenkin Soozien viulu soi todella kauniisti. Vähän mietin, että paljonko näitä biisejä overdubattu Aniellon toimesta. Luulen, ettei ole kaikki torvet ja muut ysärillä äänitetty. Tätä pitää vielä lisää kuunnella, mutta jotain kertoo sekin, että on vain puolitoista kertaa kuunneltu, verrattuna vaikka 83:n ja Philadelphia yli viiteen kertaan.
3/5. Parhaat biisit: The Aztec Dance. Our Lady of Monroe. When I Build My Beautiful House. El Jardinero.

Twilight Hours: Itseä ei haittaa, jos Bruce haluaa hetkeksi hurahtaa johonkin tiettyyn tunnelmaan tai tyyliin. Sinkkulohkaisu Sunday Love miellytti kovasti, mutta kokonaisuus on vähän liian yksitoikkoinen eikä kanna pituuttaan. Kohokohdat puuttuvat. Enkä ymmärrä miksi 10+ vuotta aiemmin tehty I'll Stand By You on isketty keskelle levyä, ei sovi siihen. Ei olisi haitannut, jos olisi Western Starsin aikoihin julkaistu, mutta tuskinpa olisin montaa kertaa kuunnellut silloinkaan.
2/5. Parhaat biisit: Sunday Love. Lonely Town.

Perfect World. Toisin kuin muut levyt, tämä on selkeästi ja avoimesti useasti lähteestä koottu, ja se vähän häiritsee, kun Brucen ääni muuttuu levyn aikana. Muutama kiva biisi ja aika hyvin toimii, biisien alkuperien ollessa sieltä sun täältä, mutta hutejakin löytyy ja parhaatkin ovat jämäbiisejä paremmilta levyiltä.
3/5. Parhaat biisit: The Great Depression. Cutting Knife. Rain in the River. Perfect World.

Erityiskehuna mainittakoon, että hienoa että Bruce on malttanut olla äänittämättä uusia vokaaleja biiseihin. Pilasivat monet hienot biisit aiemmilta "julkaisemattomilta levyilltä", kuten The Promiselta. En tiedä onko se kohonnut ikä vai mikä, joka on saanut miehen muuttamaan mieltään. Nyt nämä oikeasti tuntuvat levyiltä niiltä aikakausilta mistä ne ovat tulleet, vaikka osa overdubbauksista mietityttääkin.