KaSTown kirjoitti:
Ei kai ne vaan olleet sijoittaneet tuota Sherlock Holmesin museokauppaa Baker Street 221 B:hen?
Kauppa oli siinä vieressä, itse museo on juuri tässä osoitteessa. Meillä ei pikkuisen aikataulujen kanssa käynyt yksiin museovierailu, mutta hyvin pääsi tunnelmaan kaupassakin.
Itse museossa olisi ollut viktoriaanisen aikakauden tyyliin sisustettu asunto, ja lisää Sherlock-juttuja.
Se oli sitten tämän kertaisen rundin viimeinen keikkareissu omalta kohdalta.
Matkaan lähdettiin perjantaina klo 13 Ryanairilla Tampere-Pirkkalan kansainväliset mitat täyttävästä kakkosterminaalista. Kone oli varsin täynnä ja kyllähän siellä jokusia aiemmilta keikoilta ja kuvakirjasta tuttuja hahmoja tuli bongattua. Matalalla profiililla luonnollisesti, koska juroja härmäläisiä ollaan.
Stanstedista bussilla jo tutuksi käyneen kaavan mukaisesti Victorian asemalle, jonka kupeessa sijaitsi keikkareissun tukikohta eli laivan hytti - tyyppinen majoitus Easyhotellissa. Lontoomajoituksia pohtivalle voin huoletta suositella Victorian seutua, koska julkiset kulkuyhteydet ympäri vuorokauden ovat erittäin toimivat kutakuinkin kaikkialta Lontoosta. Lisäksi Victorian asemalta löytyy varsin kattava valikoima palveluita. Jos viettää aikaansa mieluummin jossain muualla kuin hotellissa, niin tuo Easyhotel on siisti ja asiallinen budjettiratkaisu hyvällä sijainnilla. Viihtymään siellä ei kylläkään pääse.
Keikan osalta tavoitteena oli ainoastaan pittiin pääseminen, joten perjantai-iltana ei vielä lähdetty Wembleyn maisemiin, vaan harrastettiin perinteisempää Lontoilua: Sopivassa sekoituksessa shoppailua, pubeja ja metroilua. Myöhäisillasta päädyttiin Stockwellin aseman kupeessa olevaan The Swan - irkkubaariin, jossa sattui olemaan live-bändi sekä varsin iloinen tunnelma. Soittivat tuttuja biisejä irkkumaustein ja -sovituksin. Kaiken kaikkiaan hyvä pohjustus lauantaille.
Lauantaina sitten Wembleylle. Stadionille saavuttiin siinä puoli kymmenen maissa aamulla ja väkeä oli paikalla varsin runsaslukuisesti. Yleinen tiedottomuus tilanteen kehittymisestä oli valloilla ja porukkaa oli useammassa eri jonossa. Lopulta löysin paikkani jonosta, jossa oli muita numeroimattomia. Wembleyllä on onneksi varsin mukavasti tilaa jonotella, niin onnistui noinkin ison määrän hanskaaminen. Tai siltä se vaikutti vielä n. klo 10 aamulla. Siinä sitten seistiinkin lähemmäs pari tuntia. Tuuli Wembleyn ylätasanteella oli luokkaa infernaalinen ja uhkasi hieman vaikuttaa fiilikseen. Onneksi aurinko edes välillä lämmitti, niin ei ihan syväjäähän päässyt menemään. Lopulta sitten numero 1861 käteen ja ohjeiden saattelemana hakemaan punaista tarkistusleimaa kätöseen. Tässä vaiheessa saatiin myös "tietää", että rannekkeet jaetaan roll callin yhteydessä alkaen klo 12. Vaikutti siis siltä, että homma toimisi kuin ajatus.
Noh.. kello 12 tuli ja meni. Ei rannekkeita, ei roll callia, ei informaatiota. Tässä vaiheessa ainakaan C ja B entrancen jonossa ei ollut enää hirveämmin vaikutusta sillä mikä numero kädessä sattui olemaan. Ainakaan keskivaiheilla. Itseä se ei haitannut, koska ainoana tavoitteena oli ranneke, mutta kyllä siellä aika moni oli näreissään ja ihmeissään, että missä ne "luvatut" roll callit mahtoivat olla. Tilannetta ei juurikaan parantanut se, että ainoa "virallinen" taho oli megafoninsa kanssa hassuttelijaäijä, joka kävi aika ajoin tiedottamassa, että tiedotettavaa ei ole. "Please don´t ask me about the wristbands".
Koska mitään arviota rannekkeiden jakamisen hetkestä ei saatu oli tilanne se, että ei oikein uskaltanut välissä lähteä kaupassa tai pubissa käymään. Ravintopuoli uhkasi jäädä niukanlaiseksi. Jonkinlaisen helpotuksen tarjosivat stadionin kioskit, mutta ei sillä polttoaineella kyllä olisi kuuhun menty. Onneksi ei tarvinnutkaan sillä joskus ennen kolmea kuului huhua, että rannekkeita alettaisiin jakaa. Ja alettiinhan niitä, mutta sitä roll callia sen yhteydessä ei kyllä ollut. Jotenkin tyypillisen brittiläistä, että onnistuivat sen rannekkeiden jakamisen ns. perseilemään ihan täysin. Siinä ei ollut mitään järjestystä eikä logiikkaa. Yksi heppu käveli ihmismassan keskellä jakamassa rannekkeita kaikille, jotka sopivalle etäisyydelle onnistuivat ryntäämään. toinen kulki ihmisjoukon reunalla ja aiheutti siihen suuntaan toisen ryntäyksen. Lopputulemana homma edistyi etanan vauhtia ja ainakaan keskellä kulkenut kaveri ei välittänyt tippaakaan oliko jollain henkilöllä ylipäätään numeroa saati punaista leimaa kädessään. Lisäksi kahteen suuntaan käynnissä olevista ryntäyksistä johtuen sieltä keskeltä oli rannekkeen saamisen jälkeen lievästi sanoen haastavaa poistua vastavirtaan ilman, että olisi aiheuttanut pahennusta jossakin kanssafanissa.
Rannekkeen saamisen jälkeen päätimme, että ei ihan hirveästi kiinnosta jäädä jonottelemaan ja odottelemaan brittiläisten järkkärien seuraavia päähänpistoja, joten lähdimme siirtymään kohti The Torch - pubia. Meille sanottiin, että kauas ei kannattaisi mennä, koska muuten pittipaikka menee. Arvelimme, että se tuskin pitäisi paikkaansa, kun tiedossa oli, että pittiin olisi omat sisäänkäyntinsä, josta varmasti pääsisi rannekkeella sisään vaikka tulisi kuinka myöhään paikalle. Siispä The Torchiin sopivasti sateen ajaksi nauttimaan varsin luokattomasta sapuskasta, mutta sitäkin asiallisemmasta pre-show tunnelmasta yhteislauluineen.
Takaisin stadionille saapuessa oli taas pienimuotoinen kaaos meneillään. C ja B Entrancella oli portit auki, mutta porukkaa päästettiin sisään osissa. Väkeä oli karsinoitu ja karsinoiden välillä oli hämmentäviä tyhjiä tiloja. Kysyttiin siitä edestä järkkäriltä, että mihin mennään kun on ranneke, niin vastaus tuli, että jonon perälle. Mitäs ette ollut täällä silloin kun karsinoita tehtiin jne. Ymmärsimme yskän ja lähdimme kävelemään jonon perään. Kunnes sitten toinen järjestysmies sanoi, että jos on ranneke niin silloin suoraan tähän "välikarsinaan", jossa sillä hetkellä ei ollut ketään. Brittiläistä organiseerausta parhaimmillaan. Päästiin kuitenkin sisään ja käytiin toteamassa, että pittiin tosiaan oli omat erilliset sisäänkäyntinsä ja pitissä varsin mukavasti tyhjää tilaa. Tavoite pittipaikasta siis täyttyi kaikesta huolimatta.
Siinä sitten seurattiin kun Wembley alkoi pikkuhiljaa täyttyä ja otettiin hetkestä kaikki irti. Onhan se vaikuttava stadion, vaikka kuuluisia kaksoistorneja ei enää olekaan. Keikan alettua kävi kuitenkin ilmi myös se, että Wembleyssä on heikot puolensa ja valitettavasti ne liittyivät äänentoistoon. Vasemmalle puolelle kauitinpinon kohdalle siirtyminen helpotti asiaa hieman, mutta kaiku oli silti läsnä. Äkkiä se kuitenkin unohtui, kun se alun tykitys oli ns. out of this world - kamaa. Jackson Cage, Lost In The Flood ja Save My Love itselle ensiesityksiä ja toivebiisien varhainen määrä kieli albumikeikasta. Muiden tavoin myös itse odottelin BITUSAa tai BTR:ia. Vieläpä varsin toiveikkaasti, koska Darkness tuli koettua Solnassa. Noh.. nyt kävi näin ja kyllähän se vähän ehkä vaikutti fiilikseen, vaikka suosikkilevystä onkin kyse. Loppukeikka olikin enemmän tai vähemmän business as usual mikä ei toki tarkoita huonoa, päinvastoin. Lopetus akustiseen Thunder Roadiin oli luokkaa mieletön yleisön hoitaessa oman osuutensa hienosti lopun instrumentaaliosuutta myöden.
Keikan jälkeen muutaman metronvaihdon jälkeen päädyimme Camden Towniin tutustumaan Lontoon boheemin "rock - kaupunginosan" yöelämään ja ruotimaan keikan antimia tuopposten äärelle. Yleinen konsensus oli, että meidät suomalaiset on hemmoiteltu piloille Brucen toimesta viime kesän stadikan keikan ja tämän kevään Turkujen myötä. Odotusarvot keikalle olivat niin katossa, että niihin ei varmaan olisi ollut mahdollistakaan vastata. Kuitenkin jos yrittäisi unohtaa suomen keikat ja vertaisi vaikkapa Lontoon viime aikojen keikkoihin (itse ollut paikalla kaikilla since 2007), niin kyllähän tämä on siellä ihan kärjessä. Tätä tukee myös se, että sunnuntaina tuli juteltua aiheesta varsin monen englantilaisen Brucettajan kanssa ja kaikki olivat ihan pähkinöinä keikasta.
Henkilökohtaisesti eniten jäi harmittamaan nuo aika ajoin kuuntelunautintoa sabotoineet soundiongelmat. Varsinkin kun Solnassa oli sama tilanne, joten kaksi neljästä keikasta jätti näiltä osin toivomisen varaa. Lontoo sen sijaan kaupunkina tekee vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Samoin brittiläisten kyky tehdä kaikista asioista käsittämättömän vaikeita.
Kiitokset rapsailijoille (ihan pelottaa lähteä mihinkään, kun nostetaan odotusarvot perin korkealle ja muisti on kuitenkin kovin lyhyt )
Mukavia tunnelmia, hetkiä, kokemuksia. Menkää uudelleenkin, näitä on kiva lukea, ihan kuin olis itse ollut siellä, ilman visan vinkumista ja jonossa värjöttämistä, super!
Bowmore kirjoitti:Ktown kyseli Nigelin ikää. En osaa sanoa, ehkä viiskymppinen. Harvat harmaat hiukset lyhyellä siilillä, pituutta hepulla runsaat 180. Vaimonsa ainakin täyttää viikolla 50. Onko se sitten vanhempi herrasmies, en tiedä.
Voipi olla sama tyyppi. Niille oli tulossa joku juhlapäivä, jota juhlistivat... Mun tapaamani Nigel oli ainakin Bruce-fani, sen voi sanoa, kun se pääsi vauhtiin, se kyllä tunti tuotantoa. Sillä taisi olla kuitenkin takana vain kymmenkunta keikkaa. Hyvä tyyppi joka tapauksessa.
Keikasta ei nyt sen pidempää kommentointia kuin että Streets of fire on soinut päässä. Jonotus kentälle oli sekavahkoa, eikä yleisö ollut pittiaidan takana älyttömän riehakasta. Kaljaa hakivat ja ku***la kävivät. Keikan jälkeen hypättiin bussiin nro 18 - bussin yläkerrassa kuunneltiin ja laulettiin yhdessä Brucea. Hillitön tunnelma, kovempi kuin keikalla.
Darkness kokoaisuudessaan oli tiukkaa ja intohimoista kuultavaa. Kyseisen levyn kappaleisiin punoutuu suunnaton määrä tunteita sekä muistoja, joten livesoiton todistaminen iski todella syvälle sydämeen. Darkness on myös niitä levyjä, jonka ensimmäisen kerran kuultuaan tiesi, että tästä ei ole paluuta. Se sai mut ymmärtämään Brucen musiikin olevan jotain täysin erilaista mitä oon ennen kokenut. Jackson Cage, Lost in the Flood, Rosalita, Thunder Road, Save My Love for You... Kyllä siinä valui hunajata korvista. Massiivisen stadionin kaiku kiinnitti pariin otteeseen huomiota sekä täysi kaaos B ja C sisäänkäynneiltä oli ikävää. Tönimistä, juoksua ja jotkut olivat jopa kaatuneet. Harmitti kovasti myös niiden puolesta, jotka olivat tulleet aikaisin jonottamaan ja menettivät paikkansa numeroiden mennessä sekaisin.
Kyseessä oli ensimmäinen reissu itsekseni, joten matkassa oli erityisen paljon hyvää fiilistä ja iloista jännitystä mukana. Oli hienoa kävellä Lontoon kaduilla, kuunnella musiikkia, mennä sinne minne jalat kuljetti ja tutustua ihmisiin. Tuntui siltä, että hitto tätä on elämä. Erittäin hyvä, onnellinen ja tunnepitoinen reissu. Kiitos kaikille, jotka olivat tavalla tai toisella mukana. On hienoa kuulua maailmanlaajuiseen perheeseen, josta saa ystäviä ympäri maapalloa!
Olisiko kellään paikallaolleella kertoa keikan tarkkaa loppumisaikaa ?
"I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray that some day
it may raise me above these Badlands"
) 
