Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Keskustelua vuoden 2016 kiertueesta
leena
Lucky Man
Viestit: 382
Liittynyt: 11.01.2013 12:06

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja leena »

Mulla alkaa torstaina palaveri klo 13, eli silloin olen poissa koneelta.
Mutta ilmoittaudun jo nyt halukkaaksi lipuille - tähän mennessä olen AINA onnistunut olemaan saamatta lippuja enempää Ruotsiin kuin Norjaankaan, vaikka olen kuinka yrittänyt. Olen siis aina ollut foorumilaisten armoilla..

Kyllähän noista ylimäärälipuista, jos sellaisia olisi käsiin jäämässä, aina eroon pääsee, eli siinä suhteessa tilanne on vaaraton.

Nyt yritän jälleen, minä itse, kaksi näppäräsormista lasta ja pari kaveria. Mutta jos entinen track record mitään kertoo, niin armoillanne olen jälleen. Ja klo 14 alkavassa sisäisessä myynnissä edelleen muiden armoilla, sillä istun palaverissa, perhana.

Mun hermo ei kyllä kauaa enää kestä tätä tällaista. Vaan mitä vaihtoehtoja meillä on? ei mitään. Hulluinahan me lippuja ostellaan näinkin. Ja mä torstaina teiltä tehokkaimmilta. Toivottavasti.
Avatar
Janey
Downbound Train
Viestit: 1353
Liittynyt: 11.01.2013 11:27

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja Janey »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle)
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (1 FOS 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
It's Bo... boycott time!
Avatar
Luckyman63
Downbound Train
Viestit: 1395
Liittynyt: 11.01.2013 11:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja Luckyman63 »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle)
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (1 FOS 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
You´ll never walk alone
sannaspringsteen
Lucky Man
Viestit: 359
Liittynyt: 11.01.2013 12:20
Paikkakunta: Espoo

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja sannaspringsteen »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle) => yrittää ostaa 2:ta ylimääräistä lippua tälle 25.6. keikalle.
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (1 FOS 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
I'll keep movin' through the dark with you in my heart, my blood brother.
Asko19
Born To Run
Viestit: 38
Liittynyt: 05.05.2013 9:42
Paikkakunta: salo

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja Asko19 »

26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
I'll meet you further on up the road
Avatar
LK_
Jack Of All Trades
Viestit: 234
Liittynyt: 11.01.2013 12:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja LK_ »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle) => yrittää ostaa 2:ta ylimääräistä lippua tälle 25.6. keikalle.
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (2 FOS 25.6. keikalle, yritän hankkia 2 ylimääräistä ensisijaisesti 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
pesku
Factory
Viestit: 520
Liittynyt: 11.01.2013 11:11
Paikkakunta: turku

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja pesku »

18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle, yritän tälle kaikalle ostaa ylimääräisiäkin)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
Ei viksusti, mutta rehellisesti.
Avatar
Ile
Saved by rock'n'roll
Viestit: 2362
Liittynyt: 10.01.2013 9:12
Paikkakunta: Turku

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja Ile »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle) => yrittää ostaa 2:ta ylimääräistä lippua tälle 25.6. keikalle.
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille) (koitan molempiin täydet)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (2 FOS 25.6. keikalle, yritän hankkia 2 ylimääräistä ensisijaisesti 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle, yritän tälle kaikalle ostaa ylimääräisiäkin)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
Let go of the little distractions
Hold close to the ones that you love
Cause we won't all be here this time next year
So while you can, take a picture of us
secret garden
Born To Run
Viestit: 8
Liittynyt: 08.07.2013 18:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja secret garden »

Ile kirjoitti:Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle) => yrittää ostaa 2:ta ylimääräistä lippua tälle 25.6. keikalle.
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille) (koitan molempiin täydet)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (2 FOS 25.6. keikalle, yritän hankkia 2 ylimääräistä ensisijaisesti 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle, yritän tälle kaikalle ostaa ylimääräisiäkin)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
27. secret garden (1 FOS molemmille päiville)
Avatar
Janey
Downbound Train
Viestit: 1353
Liittynyt: 11.01.2013 11:27

Re: Ruotsi Göteborg Ullevi 25.6.2016 lippujen hankintakimppa

Viesti Kirjoittaja Janey »

Lisätkääpä tähän listaan tieto mahdollisuudesta haalia Ticnetistä lippuja yli oman tarpeen.

1. Janey & Matilda (oma tarve 2 FOS-lippua molemmille keikoille, mahdollisuus ostaa 2 ylimääräistä lippua molemmille keikoille)
2. Tapsa ja Maikki (Tarve 2 FOS-lippua 25.6 keikalle)
3. kekko (1 FOS-lippu molemmille keikoille) En itse luultavasti pysty yrittämään ostoa, koska olen pois maasta.
4. Thunder75 (1 FOS lippu 25.6 keikalle). Sama kuin Kekolla, olen työmatkalla enkä valitettavasti pääse lippuostoksille ensi viikolla.
5. jones & vaimo (2 FOS-lippua 25.6. -keikalle. Yritän haalia lippuja.)
6. leena ja joku kiltti perheenjäsen - 2 FOSsia kaikille keikoille
7. zipoo2 2xFOS molempiin (jos pääsen kauppaan, ostan 2 ylimääräistä)
8. Laura (2 FOS-lippua molemmille keikoille)
9. Luckyman63 & Cinderella (2 FOS molemmille keikoille, yritän hankkia maksimimäärän / pvä)
10. Sannaspringsteen + tytär (2 FOS-lippua 25.6. keikalle) => yrittää ostaa 2:ta ylimääräistä lippua tälle 25.6. keikalle.
11. Jyrki (1 FOS molemmille keikoille)
12. mrk (1 FOS molemmille keikoille)
13. Ile (2 FOS molemmille keikoille) (koitan molempiin täydet)
14. Johnny72 (1 FOS molemmille keikoille)
15. LK_ (2 FOS 25.6. keikalle, yritän hankkia 2 ylimääräistä ensisijaisesti 25.6. keikalle)
16. teromk (2 FOS molemmille keikoille)
17. ycis (2 FOS molemmille keikoille tai toiseen mahdollisesti katsomoon, jos hyvät paikat)
18. pesku (1 FOS 25.6 -keikalle, yritän tälle kaikalle ostaa ylimääräisiäkin)
19.Emmi (2 FOS molemmille keikoille)
20. Marja (2 FOS molemmille keikoille)
21. Tremanstelt (2 FOS-lippua 25.6. keikalle - yritän ostaa maksimin)
22. Jorma (1 FOS molemmille keikoille)
23. Eva17 (1 FOS molemmille keikoille)
24. Sandy girl (1 FOS mahdolliselle 27.6 keikalle)
25. Raimo ( 2 fossia molemmat keikat)
26. Asko19 (2xFOS jälkimmäiseen, koitan molempiin täydet)
27. secret garden (1 FOS molemmille päiville)
It's Bo... boycott time!
Vastaa Viestiin