Letter to You 23.10.2020

Kaikki Brucen julkaisut, sekä levytykset että DVD:t
Avatar
Teemu
Pilgrim Supreme
Viestit: 890
Liittynyt: 10.01.2013 8:14

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Teemu »

Neljän kuuntelun jälkeen levyn neljä ensimmäistä ja neljä viimeistä kappaletta vaikuttavat vahvimmilta ja keskimmäiset neljä kappaletta ovat puolestaan levyn köykäisintä materiaalia. Ihan fiksusti rakennettu kokonaisuus siis. Huonoimmat kappaleet ovat 1000 Guitars, joka on ihan tyhjänpäiväinen jollotus ja tulee vieläpä samaan putkeen kahden hyvin samalta kuulostaneen kappaleen jälkeen ja Rainmaker, jonka olisi ihan hyvin voinut jättää kokonaan julkaisematta. Parhaat kappaleet ovat puolestaan ne kolme wanhaa viisua. Niissä vain on sitä jotain, mikä noista uusista kappaleista puuttuu. Song For Orphans lainailee melodiassaan vuoroin Dylania ja The Bandia, mutta mikäs siinä. Jos varastaa, niin kannattaa varastaa parhailta.
Take 'Em As They Come
Annu
Lucky Man
Viestit: 433
Liittynyt: 10.01.2013 8:30

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Annu »

Heippa, viime postauksesta onkin aikaa, en varmaan osaa enää edes käyttää tätä...
Samanlaisia mietteitä minullakin, kuin aiemmilla. Sitä vaan tulin tännekin äimistelemään, että herttinen, mitkä tulkinnat näistä vanhoista viisuista Bruce vetäsee :shock: Tämä Priestin versio on minun korviini aivan mahtava. Myönnän, että liikutuin...Ja olihan ihanaa kuulla tuttua Royn pianoa Priestissä ja Orphansissa. Sitä olikin jo ikävä.
Avatar
mrk
Prove It All Night
Viestit: 3187
Liittynyt: 11.01.2013 11:31
Paikkakunta: Tampere

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja mrk »

Viikon verran ollut levy tehokuuntelussa (soosoo). Nyt toki harmaa vinyylipainos hankittuna.

Hiton hyvä levy. Janey ja Priest ovat huikeita. Uusista parhaiten toimii Ghosts, Dreams ja Burnin Train. Thousand Guitars ja Prayer tuli skipattua välillä. Leffan jälkeen alkoi toimimaan paremmin. Bändi soittaa hienosti ja kova ikävä tulee keikoille mitä enemmän kuuntelee
Avatar
wkw
Prisoner Of Rock And Roll
Viestit: 145
Liittynyt: 11.01.2013 13:02

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja wkw »

Minulla ei ollut aavistustakaan, että levy on tulossa. Miten pihalla ihminen pystyy olemaan näinä korona aikoina :o
Toissapäivänä huomasin Turun Sanomissa levyarvostelun ja eilen kävin ostamassa levyn.
Tähän ikään olen oppinut sen, että yhden kuuntelun jälkeen ei kannattaisi albumia arvioida. Mutta onhan tämä minun korviini yllättävänkin hyvä levy, parempi kuin uskalsin toivoa.

Tervehdys kaikille Bruce siskoille ja veljille!
Jouko
Two hearts are better than one
Avatar
Dune
Downbound Train
Viestit: 1457
Liittynyt: 11.01.2013 11:35
Paikkakunta: sjk
Viesti:

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Dune »

Ekan kerran kun kuuntelin albumin hätäisesti läpi.. tuli vähän pettynyt fiilis tämän albumin suhteen, kun tätä on niin hehkutettu.. kuulosti jotenkin bliisulta albumilta, tokalla kerralla kuulosti jo paremmalta.. Kun tätä on tässä viikonlopun aikana tullu ahkerasti kuunneltua niin onhan tää hieno albumi ja kun katsoin tuon dokkarin niin pääsi vielä enemmän biisien ja tarinoiden sisään. Dokkari oli loistava ja lämminhenkinen, välillä meni jokin roskakin silmään..
Albumin parhaimistoa on nuo uudelleen lämmitetyt, vanhat biisit ja Burnin Train ja tykkäsin myös tuosta 1000 Guitars rallatuksesta :) heikoin ehkä on Rainmaker.. jotenkin ei vaan kolahtanut tämä biisi..
Mutta enempää sen syvällisempää analyysiä niin hieno ja kaunis albumi, sopii hyvin edellisen Western Stars albumin ja tarinoitten jatkoksi..
Kiertuetta odotellen, sitten kun sen aika on.
MrDune
Avatar
JaSu
Drive All Night
Viestit: 1585
Liittynyt: 19.03.2013 11:29
Paikkakunta: Lieto

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja JaSu »

https://www.theguardian.com/music/2020/ ... of-succour

The Guardianin arvostelu.

Springsteen bingo! :lol:

"The result is Letter to You, a distillation of the elixir of E Street: a thumping, sentimental, full-court press of unabashed vigour, designed to frappé stadiums. It is full of Springsteen bingo: trains, rivers, the edges of towns and women called Janey; a number of things are on fire."
I was Bruced and battered, I couldn´t tell what I felt. I was unrecognizable to myself on the seats of HK-Areena 8.5.2013
Avatar
Janey
Downbound Train
Viestit: 1353
Liittynyt: 11.01.2013 11:27

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Janey »

Kuuntelin äsken Loose Ends -podin tekijöiden uunituoreet, tarpeeseen tulleet terapiasessiot ja samaistun hyvin Ilen esittämiin ajatuksiin ja pohdintoihin. Minäkään en jotenkin saa otetta levyn teemasta kokonaisuutena, enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Jotenkin on ristiriitaiset fiilikset, ja hämmennystä vielä lisää se, että levyssä on toisaalta elementtejä, jotka poksauttavat kyynelkanavien tulpat paikoiltaan (itku on ollut tänä viikonloppuna kumman herkässä). Solmuunhan tässä menee vähemmästäkin, kun yrittää hahmottaa tätä hommaa.

En koe levyä ehjänä ja tasavahvana kokonaisuutena esim. WB:n ja WS:n tavoin, joista varsinkin viimeksi mainitun kohdalla koherenttius oli selvää heti alusta lähtien. Minäkään en ole varma, miten vanhat biisit ja esim. Rainmaker sopivat kokonaisuuteen, vaikka yksittäisinä kipaleina ovatkin omia suosikkeja levyllä. Kokonaisuutena Letter to You on ehdottomasti huonompi kuin esim. juuri WB ja WS, ja olenkin vähän pettynyt siihen ainakin näin alkuvaiheessa. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että foni saisi soida levyllä huomattavasti enemmän (ja äänekkäämmin niissä biiseissä, joissa sitä on käytetty). Toisaalta monissa biiseissä on tosiaan rutkasti live-potentiaalia, eikä yhtään biisiä ole mielestäni pilattu turhilla tuotannollisilla kikkailuilla. Kieltämättä positiivista on sekin, ettei korva ole havainnut Pattin ääntä (ei pahalla, mutta ei hyvälläkään Pattia kohtaan).

Letter to You on tosiaan Brucelle henkilökohtainen levy, mihin suhtaudun jokseenkin ristiriitaisesti. Ehkä henkilökohtaisuus itsessään ei kuitenkaan itseäni häiritse, vaan ennemminkin se, miten alleviivatusti se on kirjoitettu menneitä bänditouhuja muisteleviin biiseihin. Allekirjoittaneelle toimisi paljon paremmin se, että samoja metatason teemoja käsiteltäisiin aivan toisenlaisten kontekstien ja hahmojen kautta.

Yksittäisistä biiseistä One Minute You're Here ja Burnin' Train ovat parhaillaan nousussa allekirjoittaneen listalla. Tajusin eilen, että erityisesti Brucen laulutapa ja -melodia ensin mainitussa biisissä tuovat itse asiassa paikoin mieleen Highway 29:n.
It's Bo... boycott time!
Ramrod
Lucky Man
Viestit: 411
Liittynyt: 12.01.2013 0:55

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Ramrod »

Tykkäsin kovasti dokumentin tunnelmasta. Kolme kertaa katsottu jo läpi. Aivan dokkarin lopussa on hauska jammailu, jossa Bruce tapailee Baby I -kappaletta serkkunsa Frank Brunon (seniori) kanssa. Juniori taisikin soittaa Sessions Bandissä.
Avatar
JaSu
Drive All Night
Viestit: 1585
Liittynyt: 19.03.2013 11:29
Paikkakunta: Lieto

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja JaSu »

Mielipiteet ovat erilaisia. Mielestäni LTY on ehdottomasti parempi kuin WB. No, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.
I was Bruced and battered, I couldn´t tell what I felt. I was unrecognizable to myself on the seats of HK-Areena 8.5.2013
Avatar
THE Badlands Man
Police Of Rock 'n' Roll
Viestit: 4920
Liittynyt: 20.07.2013 14:48

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja THE Badlands Man »

Saatavilla 25.10.2020 ,Discongsin listoilta :
Title (Format) Label Cat# Country Year
Letter To You ‎(CD, Album) Columbia 19439811582 US 2020
Letter To You ‎(12xFile, AAC, Album, 256) Columbia none 2020
Letter To You ‎(12xFile, FLAC, Album, 24/) Columbia none US 2020
Letter To You ‎(2xLP, Ltd, Promo, Sli) COLUMBIA 194398217413 Europe 2020
Letter To You ‎(CD, Album) Columbia 19439811582 Europe 2020
Letter To You ‎(CD, Album) Columbia 194398115825 USA & Canada 2020
Letter To You ‎(CD, Album, Ltd, S/Edition, Cof) Columbia 194398115825 Europe 2020
Letter To You ‎(LP + LP, S/Sided, Etch + Album) Columbia 19439803801 USA & Canada 2020
Letter To You ‎(LP + LP, S/Sided, Etch + Album) Sony Music 19439803801 Europe 2020
Letter To You ‎(LP + LP, S/Sided, Etch + Album, Ltd, Bla) Columbia, Sony Music 19439803801 Europe 2020
Letter To You ‎(LP, Bla + LP, S/Sided, Etch, Bla + Album, Ltd) Columbia 19439803801 US 2020
Letter To You ‎(LP, Gra + LP, S/Sided, Etch, Gra + Album, Ltd) Columbia, Sony Music 194398116211 Europe 2020
Letter To You ‎(LP, Gra + LP, S/Sided, Etch, Gra + Album, Ltd)
-Eka keikka 8/5 1981 Stockholm ......Vika keikka 25/5 2016 Manchester ja viä EddyHate stadium
-Hantta - Tampereelta Nääs.
Vastaa Viestiin