Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Vapaata keskustelua Brucea, hänen musiikkiaan tai muita bändiläisiä sivuten
Avatar
Antti
Lucky Man
Viestit: 475
Liittynyt: 11.01.2013 13:19

Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Antti »

Kiertue on vielä kesken, tiedetään, ja moni foorumilainenkin tulee näkemään vielä hienoja Wrecking Ball Tour -keikkoja. Siitä huolimatta avaan jo nyt tällaisen ketjun, jossa sopii vapaasti pohdiskella Brucen ja ESB:n (yhdessä ja erikseen) tulevaisuutta. En voi sille mitään, mutta nyt kun olen näitä neljää (Solna 1 & 2, Turku 1 & 2) hiljattain omin silmin nähtyä keikkaa makustellut, sekä muiden raportoimana muitakin keikkoja pohdiskellut, on alkanut vahvistua tunne siitä, että tässä se on, viimeinen ESB-kiertue. Argumentteja: Bruce on nyt halunnut pitkästä aikaa kiertää kaukaisempiakin kolkkia, ja lisäksi Jenkit ja Euroopan kahdesti. WB-kiertue taitaa olla ESB:n historian pisin. Erityisesti tällä jälkimmäisellä Euroopan legillä on JOKA keikalla nähty jotain ekstraa, oli se sitten pre-show, koko albumi, jokin world premiere, crowd surfing jne. Minusta tuntuu että Bruce on näin halunnut kiittää meitä faneja niin hyvin kuin osaa. Eikä unohdeta sitä Ruotsin "mainosta"... Joten, niin karvaalta kuin se tuntuukin myöntää, luulen että ESB-kiertueita ei tulla enää näkemään. Ja rehellisesti sanoen en itse edes tiedä, haluaisinkokaan enää nähdä 70-kymppisiä Nilsiä, Royta, Maxia ja Steveä ainakaan millään stadionilla "rokkaamassa". Ei ole huono vaihtoehto lopettaa huipulla. Brucehan varmasti jatkaa live-esiintymisiä jossain muodossa, mutta ehkä nyt, 64 ikävuoden tullessa täyteen, olisi hänenkin hyvä aika jättää stadionit ja antaa meidän fanien nauttia live-taiasta jossain muussa formaatissa... En tiedä mitä mieltä te olette, mutta kun vertaa Brucea 2008 Helsingissä ja Brucea nyt Turussa, on ikääntyminen hyvinkin ilmeistä, arvokasta, mutta ilmeistä. Ehkä Bruce itsekin kokee asian niin, ja haluaa hyvästellä stadionit nyt kunnolla ja tyylikkäästi. Tai hemmetti, en minä tiedä. Vain Bruce tietää. Muttei kerro. Tällaisia tuntemuksia ja aavisteluja joka tapauksessa itselläni herännyt viime päivinä. Se nyt lienee joka tapauksessa selvää, että neljättä ESB-kiertuetta putkeen ei missään tapauksessa tulla näkemään, joko sooloa tai jotain Seeger -tyyppistä voitaneen seuraavaksi odotella. Ja siihen kun lasketaan vuoden parin tauot kiertueen molemmin puolin, alkaisi bändin keski-ikä seuraavaa mahdollista ESB-kiertuetta ajatellen tosiaan olla jo 70 hujakoilla. Tic toc tic toc, kello käy...
cortinaGT
The Wind and the Rain
Viestit: 2495
Liittynyt: 11.01.2013 15:49
Paikkakunta: Kiikoinen, Suur-Vammala

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja cortinaGT »

Voi se niinkin olla, mutta itselläni on mielikuva että Bruce saattaa lähteä saappaat jalassa. Toisaalta - 2 keskeistä ESB muusikkoa on jo poistunut joukostamme. Eniten huolestunut ESB:n jatkosuunnitelmista olin Clarencen poismenon jälkeen, mutta hienosti Jakey on feikannut C:n saappaissa. :) Ja sittenkin voi kyseessä olla tietoinenkin kattava jäähyväiskiertue - en ollenkaan osannut viime kesän Hesan jälkeen odottaa halli-tuplaa alle 10 kk. kuluttua, saati yleensäkään näin laajaa jatkoa WB kiertueelle. Vähän on askarruttanut kuluneen vuosikymmenen aikana sekin, että olisiko ESB enää jatkanutkaan uraansa näin aktiivisesti ilman 9/11 nostattamaa tunnekuohua, kun vuosituhannen vaihteessa näytti Brucen ura olevan hiljaisemmassa suvantovaiheessa TGOTJ ja The Risingin väliset 6-7 vuotta. Tracks oli tuossa välissä ainoa merkittävä - mittavin koskaan - kertajulkaisu. Perhe- elämä oli noina vuosina entistä keskeisempi asia Brucen yksityiselämässä. The Rising syntyi WTC-iskujen jälkeisen jälleenrakennuksen ja elämän jatkumisen symboliksi ja kunnianosoitukseksi uhrien muistolle. Saattoipa Bruce tuossa tilanteessa tuntea sisimmässään että hänen elämäntehtävänsä tavallisen ihmisen puolestapuhujana ei olekaan vielä läheskään täytetty.
Helsinki, July 31, 2012 - Once in a Life-time
Avatar
Johnny72
Drive All Night
Viestit: 1948
Liittynyt: 11.01.2013 12:40

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Johnny72 »

Antti kirjoitti:WB-kiertue taitaa olla ESB:n historian pisin.
Antin avauksesta olisi kiinnostava jatkaa pohdiskelua monestakin näkökulmasta, mutta pitää mennä nukkumaan, eli tartun nyt heti vain tähän ESB-kiertueiden pituusjärjestyskysymykseen. On kai hieman määritelmäkysymys, kuinka pitk(i)ä erityisesti Born to Run -kiertue/et aikanaan oli/vat, mutta Born in the USA -kiertueella oli 156 keikkaa, ja se lienee tähänastisista pisin. WB-kiertueella on toistaiseksi julkistettuna 130 keikkaa, eli kun siihen laitetaan päälle vielä julkistamaton ensi syksyn Pohjois-Amerikan legi, saattaa tuo 156 olla tosiaan aika lähellä. Mutta kaksivuotinen, reilusti yli 100 showta kattava kiertuehan ei sinänsä ole Brucelle+ESB:lle mitenkään erikoinen juttu, vaan pikemminkin 2007-08 Magic (100) ja 2009 WOAD (84) olivat bändin historiassa sieltä lyhyemmästä päästä. Ihan vain Wikipediasta napaten The River -kiertueella oli 2 vuoden aikana 140 keikkaa, Reunion Tourilla 133 ja The Rising Tourilla 120.
Avatar
Judanssi
Gypsy Biker
Viestit: 953
Liittynyt: 09.01.2013 13:59
Paikkakunta: Hyvinkää DC

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Judanssi »

Samaa olen itse pähkäillyt kauhunsekaisin tuntein, ja samalla kuitenkin yrittänyt ajatella että eihän mikään ole ikuista - nyt on jo takana legendaarinen ura ja yhteistyö ESB:n kanssa.

Toisaalta - Rollarit puhaltavat edelleen keikkaa, ja ikävuosia on karttunut enemmän. Muitakin rokkari-esimerkkejä on. Ja johan me jossain Turussa päätettiin, että Brucella on äitinsä geenit ja nousee vielä yli 80v lavalle (tämä siis on ehdoton vaatimus, että pystyn saamaan poikani mukaan keikalle toteamaan bändin taian)

Toki on mahdollista, että näin ison kiertueen jälkeen vedetään hetki henkeä ja tehdään jotain pienimuotoisempaa, mutta ellei isompaa jäsenkatoa bändissä tapahdu, niin uskon ja toivon ESB:n nousevan vielä tulevina vuosina lavalle. Bändi on kuitenkin jo yksi Rockin elävistä legendoista, eikä niillä ole tapana pysähtyä kunnes on ihan pakko ;)
When I die I don’t want no part of heaven, I would not do heaven’s work well
I pray the devil comes and takes me to stand in the fiery furnaces of hell
Anneli
Lucky Man
Viestit: 284
Liittynyt: 11.01.2013 19:50

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Anneli »

Uh...kummasti alko kurkkua kuristaan tämmöset jutut :(
Mutta samanlaisia ajatuksia iski minullekin Solnan keikoilla ....niin vahva jäähyväistunnelma siellä oli. Mutta toisaalta Turussa sellaista ei ollut aistittavissa ollenkaan ;)
Sitten taas se mainos Aftonbladetissa vahvisti entistä enemmän epäilyä, että josko tällä nyt pohjustetaan uuden ajan alkua. En todellakaan usko että Bruce jää musiikillisesti lepäämään laakereille, jos vaan terveyttä riittää. Kunnianhimoa ja intoa varmasti vielä piisaa. Mutta fyysisesti tällaiset kiertueet/esiintymiset on rankkoja. Vaikka just tällä hetkellä oliskin mitä parhaimmassa kunnossa niin jokainen vuosi lisää yli 6-kymppiselle on paljon. Se on vaan fakta. Kun on vuosikymmeniä vetänyt keikkoja maratoonitahdilla, niin taatusti on kova pala höllätä jos jalka ei enää nousekaan yhtä ripeästi ja kroppa taivu. Lisäksi läheisten ihmisten poismeno ja sairastelut varmasti panee tarkasti miettimään mitä vielä elämältä haluaa ....pitää vaan toivoa, että sijaa olis jonkin sorttisille kiertueille/esiintymisille, myös meijän kotomaassa, kun ollaan vasta herätty tähän bruce-huumaan. ESB:n jatkumo kyllä taitaa olla niin ja näin. Pitää muistaa, että muillakin bändin jäsenillä on sanansa sanottavana. Milloin bändi lakkaa olemasta, jos jäsenet vaihtuu vaikka keulakuva oliskin entinen?
Mutta, kyllä sieltä jotain ylläriä vielä on tulossa fanien riemuksi. Pakkohan se vaan on näin uskotella itelle :)
Avatar
rosie_77
Ipod Graduate
Viestit: 1300
Liittynyt: 10.01.2013 17:29

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja rosie_77 »

Jos tämä on ESB:n viimeinen kiertue, se on upea tapa lopettaa pitkä ura. Olen Antin kanssa samoilla linjoilla, jotain vihjauksia siihen suuntaan on aistittavissa, eikä aikakaan ole enää puolellamme, osan bändin jäsenistä olemme jo joutuneet hyvästelemään. Tukholman keikkojen jälkeinen mainos sai palan kurkkuun, mutta jos se oli hyvästijättö, se oli kaunis sellainen. Seeger 2, soolokiertue (kyllä kiitos!!!), tms. tulevaisuuteen mahtuu vielä monia upeita projekteja. Mutta itse ainakin koen, että olen jo nyt (ja olin jo aiemmin) saanut tältä bändiltä ja sen keikoilta niin paljon, että kaikki muu on vain ekstraa.
I want the whole damn world to come dance with me
Dan Tucker
Drive All Night
Viestit: 1779
Liittynyt: 11.01.2013 12:54

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Dan Tucker »

Kaikkihan loppuu aikanaan mutta rohkenen väittää että Bruce tulee Suomeen vielä pari kolme kertaa, soolona tai jollain kokoonpanolla. ESB tekee kyllä yhden rundin vielä, ei noi ukot nyt niin vanhoja ole. Bruce jättää sen riehumisen vähän vähemmälle, muut vanhemmista niin paljoa hypikkään.

Dan
"Loose Ends In The Land Of Hope And Dreams 31.7. 2012"
pesku
Factory
Viestit: 520
Liittynyt: 11.01.2013 11:11
Paikkakunta: turku

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja pesku »

Monenlaisia ajatuksia itsellänikin on asian tiimoilta mielessä pyörinyt. Olen tullut siihen tulokseen, että parasta vaan kiihkottomasti tarkkailla tilannetta ja yrittää päästä ottamaan mahdollisimman paljon siitä mitä tullaan antamaan.
Ei viksusti, mutta rehellisesti.
cortinaGT
The Wind and the Rain
Viestit: 2495
Liittynyt: 11.01.2013 15:49
Paikkakunta: Kiikoinen, Suur-Vammala

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja cortinaGT »

Näyttää olevan Brucelle elämäntapa keikkailla. Keikkailee Joan Baezkin vaan edelleen kotopuolessaan Isossa Omenassa. :D
Helsinki, July 31, 2012 - Once in a Life-time
Avatar
Ile
Saved by rock'n'roll
Viestit: 2362
Liittynyt: 10.01.2013 9:12
Paikkakunta: Turku

Re: Mitä seuraavaksi Bruce ja ESB?

Viesti Kirjoittaja Ile »

Varmastikin Bruce tulee kiertämään. Itse asiassa eilen mietin, että olisi mukava nähdä soolokeikkoja, kun ne jäivät 2005 kahteen. Mutta joo, onhan tuo ESB:n lopettaminen päivä päivältä lähempänä. Ja jos se tapahtuu tämän kiertueen jälkeen, hyvä niin. Minä en ainakaan haluaisi nähdä ESB:tä kehäraakkeina. Tykkäävät varmasti olla lavalla, mutta jossain vaiheessa ikä alkaa näkyä huonolla tavalla. Vielä se ei näy muuten kuin siten, että "huonon" ja hyvän päivän ero on isompi kuin vaikka vielä muutama vuosi sitten, mutta olisi karmeaa tajuta olevansa ESB:n keikalla ja havaita, että bändi ei enää ole iskussa.
Jos tämä on viimeinen kiertue (ja niinhän tässä on ajateltava, kunnes mahdollisia uusia suunnitelmia paljastuu), pitää siitä ottaa kaikki irti. Saisikohan tuonne loppukesään sittenkin lukittua vielä pari keikkaa...
Let go of the little distractions
Hold close to the ones that you love
Cause we won't all be here this time next year
So while you can, take a picture of us
Vastaa Viestiin