High Hopes - paras biisi
Re: High Hopes - paras biisi
Vähälle kuuntelulle on jäänyt. Tässä on taas se ongelma, että äänestääkö jo ennestään tuttuja, Tom Joadiin rakastuin 95, 2005 pysäytti Dream Baby Dream. Nyt levytetyt versiot eivät kuitenkaan ole niitä biisejä. Äänen sai The Wall.
Let go of the little distractions
Hold close to the ones that you love
Cause we won't all be here this time next year
So while you can, take a picture of us
Hold close to the ones that you love
Cause we won't all be here this time next year
So while you can, take a picture of us
Re: High Hopes - paras biisi
Kymmenvuotiskatsaus
Brucen 18. studiolevy julkaistiin tammikuussa 2014. Levyn esipuheessa lauluntekijä kertoo lähtökohdista. Tarkoitus oli koota valikoima parhaasta julkaisemattomasta materiaalista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Little Steveniä vuoden 2013 Australian kiertueella tuurannut kitaristi Tom Morello on inspiroinut Brucea tätä levyä tehtäessä. Levyn tekijätietoja selatessa tuntuu mukavalta, kun soittajien luettelossa ovat taas pääosassa E Street Bandin jäsenet. Heidän jälkeensä on merkitty bändiä täydentävät muusikot kuten Morello. (Takakannessa Morellon nimi on erikseen merkitty jokaisen biisin kohdalle, jolla hän soittaa.)
Levyn kappaleista jo aiemmin erilaisina versioina julkaistuja ovat nimibiisi, American Skin (41 Shots), The Ghost of Tom Joad ja Dream Baby Dream. Levyn julkaisun aikaan televisiossa näytettiin High Hopesin ja Dream Baby Dreamin videoita. Tätä kirjoittaessani julkaisusta on kulunut puoli vuotta. Tänä kesänä Bruce bändeineen on keikkatauolla ja näiden laulujen kuuleminen konsertissa on tässä vaiheessa vain toiveissa.
Suurista odotuksista palavaan unelmaan
High Hopes. Tälläkään kertaa ei ole maltettu tyytyä pelkistettyyn bändisointiin, vaan taustalla on äänitehosteiden matto. Jotkin äänistä kuulostavat kuin vanhasta tieteiselokuvasta napatuilta robotin piippauksilta. Soitto kulkee kuitenkin komeasti ja koko bändi pääsee kuuluviin. Rumpusilmukasta on vastuussa tuottaja Ron Aniello, joka on luupannut myös American Skinin, Heaven’s Wallin ja Dream Baby Dreamin. Morellon kitara kurnuttaa tavaramerkinomaisesti. E Street Horns saa oman tilansa kuulokuvasta. Tämän Havalinas-coverin sanat sopivat luontevasti Brucen laulamiksi. Tsekkaan vertailun vuoksi, miltä High Hopes kuulostaa vuoden 1995 Blood Brothers -videolla ja -EP:llä: onhan se paljonkin pelkistetympi esitys. Ymmärrän Brucen halun tehdä viimeistelty, lopullinen versio. Sama motiivi lienee ollut muidenkin nyt uudelleen versioitujen laulujen kohdalla.
Harry’s Place on Brendan O’Brienin tuottama raita, jolla kuullaan Clarencen saksofoninsoittoa. Jos avausnumerolla äänessä oli tavallinen kaveri, joka haaveili vaimosta ja perheen perustamisesta, nyt äänessä on Harry-nimisen kulmien kuninkaan valtapiiriin joutunut mies, jolla ei taida olla juuri mitään toiveita tai suunnitelmia huomispäivän varalle. Maxin ja Garryn komppi kulkee juuri niin vakuuttavasti kuin heiltä sopii odottaakin. Lisäkuorrutuksesta vastaavat Atlanta Strings ja Tom Morello. Kappale kuulostaa aiheensa puolesta sen verran erilaiselta kuin The Risingin ja sen jälkeisten levyjen laulut, ettei ole ihme, kun sitä ei ole aiemmin julkaistu.
American Skin (41 Shots). Live in New York Cityllä esitelty American Skin kuullaan nyt studioversiona, joka on samaa sarjaa Wrecking Ball -levyllä olleen Land of Hope and Dreamsin kanssa. American Skin aloitti Brucen 2000-luvun yhteiskunnallisesti kantaaottavien teosten sarjan. Tämä on komea luenta jo klassikoksi muodostuneesta synkästä laulusta, joka kertoo poliisien tekemästä karkeasta virheestä ja kuolemaan johtaneesta, äärimmilleen liioitellusta voimankäytöstä. Konserttivedolla kuullut, bändin jäsenten vuorotellen laulamat osuudet ovat jääneet historiaan. Tällä kertaa luotetaan päävokalistiin ja muita kuullaan vain taustakuorossa. Purkkikaiutetuksi käsitellyt Brucen lyhyet lauluosuudet lienevät tuottajaa miellyttänyt muotioikku, joka kuuluu myös Down in the Holen alussa.
Just Like Fire Would. 500 miles I have gone today / Tomorrow’s 500 more. The Saints -coverin sanat voisivat olla Brucen omia; niin hyvin tämä laulu sopii hänelle. Motellihuoneessaan iltaa viettävä (tai pikemminkin kuluttava) kertoja puhuu pimeästä ja kylmästä maasta. Hän käy töissä ja tienaa hikisesti elantonsa. Hän on kuin ei-kenenkään-maassa: Outside my window / the world passes by, it’s / Stranger than my dreams. Taustan kuorruttavat “E Street Big Bandin” lisäksi Ron Aniellon 12-kielinen kitara ja NY Chamber Consort Strings.
Down in the Hole. Tässä Brendan O’Brienin tuottamassa esityksessä kuullaan runsain mitoin Dannyn urkusoundia, joka tuntuu kantavan kappaletta alusta loppuun. Tykyttävä taustakomppi alkaa kuulostaa tutulta kappaleen loppua kohden; sehän on kuin I’m on Firestä. Down in the Holen alkuperän voi aavistaa tyhjää taivasta kuvaavista sanoista: Empty city skyline; I got nothin’ but hard blue sky and sunshine / The things you left behind. Tyhjä taivas ja mustaksi muuttunut kaupunki ovat The Risingin kuvastoa.
Heaven’s Wall. Säkeistöjen laulumelodia on kaunis. Kertosäekin on mieleenpainuva, joskin jo samalla lailla köyhäksi pelkistetty kuin useissa The Risingin lauluissa. Jollain tapaa tämä on kuin Worlds Apartin pari; kielikuvat on tällä kertaa ammennettu Raamatusta. Kitaroista irtoaa kivasti potkua loppua kohti jo junnaavuuteen saakka toistuvien kertosäkeiden keskelle.
Frankie Fell in Love. Tyttö tapaa pojan -tyyppinen kertomus tuntuu yhtäkkiä virkistävältä vakavampien numeroiden jälkeen. Frankie Fell in Love on verraten pelkistetyillä taustoilla toteutettu veto, The River -albumin nopeiden rallien jälkeläinen.
This Is Your Sword -raidalla eniten huomiota herättää irlantilainen säkkipilli. Kappale voisi olla vanha kansanlaulu, ja se on onnistunut omassa tyylilajissaan. Do not despair our love is real -rivistä tulee mieleen San Siron stadion ja fanien katsomoon muodostama teksti: OUR / LOVE IS REAL / NYCS, joka näytetään Dream Baby Dream -videon lopussa.
Hunter of Invisible Game on tyylikäs biisi. Bruce soittaa kitaraa, Garry bassoa ja Max rumpuja; Tomin kitara ja Soozien viulu täydentävät taustoja, ja viimeisestä silauksesta vastaa Atlanta Strings. Laulun maailma on synkkä: There were empty cities and burnin’ plains. Kappale sopii hyvin jatkamaan siitä, mihin Sword jäi. Teksti on moniulotteisempi ja enemmän mielikuvitusta kiihottava.
The Ghost of Tom Joad. Toisin kuin High Hopesin uudet laulut, jotka vielä jatkavat maustumistaan kuulijan mielessä, on vanhojen klassikoiden uusiin tulkintoihin hieman helpompi tutustua. Tekstit ovat entuudestaan tutut ja pohdittavaksi pääsee, tukeeko uusi esitys kertomusta aiempaa paremmin tai kumpi versio miellyttää enemmän. Ensimmäisten High Hopes -kuunteluviikkojen jälkeen viime talvena olin kovinkin tykästynyt tähän Morellon kanssa toteutettuun sähköiseen luentaan. Se ei korvaa alkuperäistä, hiljaisempaa versiota tämän omassa levykokonaisuudessa, mutta High Hopesin kymppipaikalle se sopii kuin valettu. Morello saa suuren kunnian laulaa kappaleen duettona Brucen kanssa. Kappaleen komeimpia osia ovat sähköisten taustojen räjähtäminen käyntiin He pulls a prayer book out of his sleeping bag -kohdassa ja Morellon soittamat mojovat soolot.
The Wall. Kuten niin monilla Brucen 2000-luvun levyistä, tälläkin minua miellyttävät vähäeleisimmät ja niukkataustaisimmat kappaleet. Sodassa kuolleelle ystävälle, joka oli ollut kertojan ihailema pikkukaupungin rock’n’roll-mies, tehty muistelu huokuu syviä tunteita. Curt Ramm soittaa liikuttavan kauniin soolon kornetillaan, mutta muu tausta on jätetty tarkoituksella vähäisempään rooliin. Cigarettes and a bottle of beer / this poem that I wrote for you / This black stone and these hard / tears are all I got left now of you.
Dream Baby Dream. Devils & Dust -kiertueella tutuksi tullut Suicide-cover julkaistiin vuonna 2008 kymppituumaisena vinyylinä. Esitys oli karun pelkistetty ja mantramaisesti samaa kehää kiertävä. Nytkin Bruce hokee tekstiä lumoavalla ja koukuttavalla tavalla. Taustat kasvavat biisin edetessä monta kertaa aiempaa versiota mahtipontisemmiksi. Uuden esityksen hiotumpi tyyli voi jopa kääntyä itseään vastaan. Tässä tapauksessa hienompi voikin olla huonompi; sopiihan vanhemman vedon tietty rujous ja pelkistys Suicide-coveriin. High Hopes -levyn kokonaisuuteen uusintaesityksen tyyli istuu kuitenkin erinomaisesti – se asettuu luontevasti muiden uusintojen joukkoon.
Tuoreeltaan levyn julkaisun jälkeen High Hopesin suosikkibiisini oli sähköinen The Ghost of Tom Joad. Kauniista ja koskettavasta The Wall -kappaleesta olen myös pitänyt heti alusta alkaen, ja tässä vaiheessa se on kiilannut kärkipaikalle omassa kirjanpidossani.
Brucen 18. studiolevy julkaistiin tammikuussa 2014. Levyn esipuheessa lauluntekijä kertoo lähtökohdista. Tarkoitus oli koota valikoima parhaasta julkaisemattomasta materiaalista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Little Steveniä vuoden 2013 Australian kiertueella tuurannut kitaristi Tom Morello on inspiroinut Brucea tätä levyä tehtäessä. Levyn tekijätietoja selatessa tuntuu mukavalta, kun soittajien luettelossa ovat taas pääosassa E Street Bandin jäsenet. Heidän jälkeensä on merkitty bändiä täydentävät muusikot kuten Morello. (Takakannessa Morellon nimi on erikseen merkitty jokaisen biisin kohdalle, jolla hän soittaa.)
Levyn kappaleista jo aiemmin erilaisina versioina julkaistuja ovat nimibiisi, American Skin (41 Shots), The Ghost of Tom Joad ja Dream Baby Dream. Levyn julkaisun aikaan televisiossa näytettiin High Hopesin ja Dream Baby Dreamin videoita. Tätä kirjoittaessani julkaisusta on kulunut puoli vuotta. Tänä kesänä Bruce bändeineen on keikkatauolla ja näiden laulujen kuuleminen konsertissa on tässä vaiheessa vain toiveissa.
Suurista odotuksista palavaan unelmaan
High Hopes. Tälläkään kertaa ei ole maltettu tyytyä pelkistettyyn bändisointiin, vaan taustalla on äänitehosteiden matto. Jotkin äänistä kuulostavat kuin vanhasta tieteiselokuvasta napatuilta robotin piippauksilta. Soitto kulkee kuitenkin komeasti ja koko bändi pääsee kuuluviin. Rumpusilmukasta on vastuussa tuottaja Ron Aniello, joka on luupannut myös American Skinin, Heaven’s Wallin ja Dream Baby Dreamin. Morellon kitara kurnuttaa tavaramerkinomaisesti. E Street Horns saa oman tilansa kuulokuvasta. Tämän Havalinas-coverin sanat sopivat luontevasti Brucen laulamiksi. Tsekkaan vertailun vuoksi, miltä High Hopes kuulostaa vuoden 1995 Blood Brothers -videolla ja -EP:llä: onhan se paljonkin pelkistetympi esitys. Ymmärrän Brucen halun tehdä viimeistelty, lopullinen versio. Sama motiivi lienee ollut muidenkin nyt uudelleen versioitujen laulujen kohdalla.
Harry’s Place on Brendan O’Brienin tuottama raita, jolla kuullaan Clarencen saksofoninsoittoa. Jos avausnumerolla äänessä oli tavallinen kaveri, joka haaveili vaimosta ja perheen perustamisesta, nyt äänessä on Harry-nimisen kulmien kuninkaan valtapiiriin joutunut mies, jolla ei taida olla juuri mitään toiveita tai suunnitelmia huomispäivän varalle. Maxin ja Garryn komppi kulkee juuri niin vakuuttavasti kuin heiltä sopii odottaakin. Lisäkuorrutuksesta vastaavat Atlanta Strings ja Tom Morello. Kappale kuulostaa aiheensa puolesta sen verran erilaiselta kuin The Risingin ja sen jälkeisten levyjen laulut, ettei ole ihme, kun sitä ei ole aiemmin julkaistu.
American Skin (41 Shots). Live in New York Cityllä esitelty American Skin kuullaan nyt studioversiona, joka on samaa sarjaa Wrecking Ball -levyllä olleen Land of Hope and Dreamsin kanssa. American Skin aloitti Brucen 2000-luvun yhteiskunnallisesti kantaaottavien teosten sarjan. Tämä on komea luenta jo klassikoksi muodostuneesta synkästä laulusta, joka kertoo poliisien tekemästä karkeasta virheestä ja kuolemaan johtaneesta, äärimmilleen liioitellusta voimankäytöstä. Konserttivedolla kuullut, bändin jäsenten vuorotellen laulamat osuudet ovat jääneet historiaan. Tällä kertaa luotetaan päävokalistiin ja muita kuullaan vain taustakuorossa. Purkkikaiutetuksi käsitellyt Brucen lyhyet lauluosuudet lienevät tuottajaa miellyttänyt muotioikku, joka kuuluu myös Down in the Holen alussa.
Just Like Fire Would. 500 miles I have gone today / Tomorrow’s 500 more. The Saints -coverin sanat voisivat olla Brucen omia; niin hyvin tämä laulu sopii hänelle. Motellihuoneessaan iltaa viettävä (tai pikemminkin kuluttava) kertoja puhuu pimeästä ja kylmästä maasta. Hän käy töissä ja tienaa hikisesti elantonsa. Hän on kuin ei-kenenkään-maassa: Outside my window / the world passes by, it’s / Stranger than my dreams. Taustan kuorruttavat “E Street Big Bandin” lisäksi Ron Aniellon 12-kielinen kitara ja NY Chamber Consort Strings.
Down in the Hole. Tässä Brendan O’Brienin tuottamassa esityksessä kuullaan runsain mitoin Dannyn urkusoundia, joka tuntuu kantavan kappaletta alusta loppuun. Tykyttävä taustakomppi alkaa kuulostaa tutulta kappaleen loppua kohden; sehän on kuin I’m on Firestä. Down in the Holen alkuperän voi aavistaa tyhjää taivasta kuvaavista sanoista: Empty city skyline; I got nothin’ but hard blue sky and sunshine / The things you left behind. Tyhjä taivas ja mustaksi muuttunut kaupunki ovat The Risingin kuvastoa.
Heaven’s Wall. Säkeistöjen laulumelodia on kaunis. Kertosäekin on mieleenpainuva, joskin jo samalla lailla köyhäksi pelkistetty kuin useissa The Risingin lauluissa. Jollain tapaa tämä on kuin Worlds Apartin pari; kielikuvat on tällä kertaa ammennettu Raamatusta. Kitaroista irtoaa kivasti potkua loppua kohti jo junnaavuuteen saakka toistuvien kertosäkeiden keskelle.
Frankie Fell in Love. Tyttö tapaa pojan -tyyppinen kertomus tuntuu yhtäkkiä virkistävältä vakavampien numeroiden jälkeen. Frankie Fell in Love on verraten pelkistetyillä taustoilla toteutettu veto, The River -albumin nopeiden rallien jälkeläinen.
This Is Your Sword -raidalla eniten huomiota herättää irlantilainen säkkipilli. Kappale voisi olla vanha kansanlaulu, ja se on onnistunut omassa tyylilajissaan. Do not despair our love is real -rivistä tulee mieleen San Siron stadion ja fanien katsomoon muodostama teksti: OUR / LOVE IS REAL / NYCS, joka näytetään Dream Baby Dream -videon lopussa.
Hunter of Invisible Game on tyylikäs biisi. Bruce soittaa kitaraa, Garry bassoa ja Max rumpuja; Tomin kitara ja Soozien viulu täydentävät taustoja, ja viimeisestä silauksesta vastaa Atlanta Strings. Laulun maailma on synkkä: There were empty cities and burnin’ plains. Kappale sopii hyvin jatkamaan siitä, mihin Sword jäi. Teksti on moniulotteisempi ja enemmän mielikuvitusta kiihottava.
The Ghost of Tom Joad. Toisin kuin High Hopesin uudet laulut, jotka vielä jatkavat maustumistaan kuulijan mielessä, on vanhojen klassikoiden uusiin tulkintoihin hieman helpompi tutustua. Tekstit ovat entuudestaan tutut ja pohdittavaksi pääsee, tukeeko uusi esitys kertomusta aiempaa paremmin tai kumpi versio miellyttää enemmän. Ensimmäisten High Hopes -kuunteluviikkojen jälkeen viime talvena olin kovinkin tykästynyt tähän Morellon kanssa toteutettuun sähköiseen luentaan. Se ei korvaa alkuperäistä, hiljaisempaa versiota tämän omassa levykokonaisuudessa, mutta High Hopesin kymppipaikalle se sopii kuin valettu. Morello saa suuren kunnian laulaa kappaleen duettona Brucen kanssa. Kappaleen komeimpia osia ovat sähköisten taustojen räjähtäminen käyntiin He pulls a prayer book out of his sleeping bag -kohdassa ja Morellon soittamat mojovat soolot.
The Wall. Kuten niin monilla Brucen 2000-luvun levyistä, tälläkin minua miellyttävät vähäeleisimmät ja niukkataustaisimmat kappaleet. Sodassa kuolleelle ystävälle, joka oli ollut kertojan ihailema pikkukaupungin rock’n’roll-mies, tehty muistelu huokuu syviä tunteita. Curt Ramm soittaa liikuttavan kauniin soolon kornetillaan, mutta muu tausta on jätetty tarkoituksella vähäisempään rooliin. Cigarettes and a bottle of beer / this poem that I wrote for you / This black stone and these hard / tears are all I got left now of you.
Dream Baby Dream. Devils & Dust -kiertueella tutuksi tullut Suicide-cover julkaistiin vuonna 2008 kymppituumaisena vinyylinä. Esitys oli karun pelkistetty ja mantramaisesti samaa kehää kiertävä. Nytkin Bruce hokee tekstiä lumoavalla ja koukuttavalla tavalla. Taustat kasvavat biisin edetessä monta kertaa aiempaa versiota mahtipontisemmiksi. Uuden esityksen hiotumpi tyyli voi jopa kääntyä itseään vastaan. Tässä tapauksessa hienompi voikin olla huonompi; sopiihan vanhemman vedon tietty rujous ja pelkistys Suicide-coveriin. High Hopes -levyn kokonaisuuteen uusintaesityksen tyyli istuu kuitenkin erinomaisesti – se asettuu luontevasti muiden uusintojen joukkoon.
Tuoreeltaan levyn julkaisun jälkeen High Hopesin suosikkibiisini oli sähköinen The Ghost of Tom Joad. Kauniista ja koskettavasta The Wall -kappaleesta olen myös pitänyt heti alusta alkaen, ja tässä vaiheessa se on kiilannut kärkipaikalle omassa kirjanpidossani.
And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car