Working On A Dream - paras biisi

[LK_]

Ensimmäisellä kuuntelulla Kingdom of Days jäi pitkäksi aikaa päähän soimaan, mutta sittemmin Outlaw on mennyt kirkkaasti ohi.

[Janey]

Good Eye. Se nyt vaan on aina kolahtanut. Muita jonkinasteisen tykkäyksen kohteita on The Wrestler ja The Last Carnival.

Mun mielestä WOAD on ehkä Brucen heikoin levy, jonka biiseistä suurin osa on täysin mitäänsanomattomia.

[Terontius]

The Last Carnival. Koskettava kappale.

[ProveItAllNight]

Outlaw Pete, upea tarina ja eeppinen sävellys.

[MKN]

What Love Can Do sai ääneni.

Heikohko levy. Muutamia ok-biisejä, mutta eipä tule pahemmin kuunneltua. Useimpien Bruce-levyjen sanoituksia tulee lueskeltua kansista uudelleen ja uudelleen, mutta tämän levyn kannet oli nopeasti selattu. Ei vaan kolahda minulle Working On A Dream.

[Yucca]

Outlaw Pete.

[41 shots]

Outlaw Pete..

[strimari]

Pete!
EEppinen tarina parhaasta päästä ja liveveto hyytää selkäpiitä!

[GaryOak]

Vanhalla foorumilla taisin valita Life Itself, mutta nyt sanon The Wrestler. Surprise, Surprise on myös sellainen, josta olen oppinut tykkäämään paljon.

[Kartsa]

Working on a Dream -kuuntelupäiväkirja

Päivä 1

Soitan maanantaiaamun avaukseksi neljä ensimmäistä biisiä cd:ltä. Mieleen palautuu parin vuoden takainen syyslomareissu Lontooseen. Paluumatkalla lentokentän turvatarkastuksessa virkailija kysyi: Can you hear me? Meni hetki ennen kuin hoksasin, että hän viittasi foorumi-t-paitaani, jossa luki isoin kirjaimin tuo Outlaw Peten lause. Hän halusi vielä paiskata kättä kanssani; se oli yllättävimpiä kohdalleni osuneita fanitapaamisia.

Queen of the Supermarketin lopussa on kokeellisen kuuloista ääntenhelinää. Kappale kuulostaa tahattomasti koomiselta mahtipontisine taustalauluineen. Bändi on silti erinomainen; tämä porukka voisi laulaa vaikka nimiä ja numeroita puhelinluettelosta ja saada senkin kuulostamaan hyvältä. Tai niin hyvältä kuin mahdollista.

Töissä kuuntelen tiedostot mobiililaitteen napeista pariin kertaan; totuttelen materiaaliin. Illalla soitan cd:ltä Queenin jälkeiset biisit.

Bassot tuntuvat kuuluvan paremmin kuin edellisellä levyllä.

Päivä 2

Aamunavaus ei ole tarpeen, sillä Kingdom of Days soi päässäni. Töissä levyä kuunnellessani kiinnitän huomiota Good Eyen taustalla pyörivään looppiin. Katusoittaja-Brucen esitys on saatu kuulostamaan sopivan rupiselta.

Työpäivän jälkeen päätän kävellä kotiin kuolleen ja aution uimarannan kautta. En kaipaa nappikuulokkeita ja matkamusiikkia, sillä Outlaw Pete soi jo mukavasti päässä. Annan sen hautua mielessäni, kun kävelen tyynimmästä poukamasta jäätymistä aloittelevan meren rantaa.

Kotona aion soittaa cd:n vain kertaalleen ja lukea samalla uudet foorumiviestit, mutta levyn päätyttyä palaan tahkoamaan Good Eye -raitaa. Taustan kuvio yhdistettynä muuhun esitykseen tuo mieleen Tom Waitsin soundikokeilut tämän Real Gone -levyllä. Kolinoita ja lyömäsoittimia olisi voinut kokeilla rohkeamminkin; nyt Good Eye jää sittenkin eräänlaiseksi kompromissiksi, vaikka onkin virkistävä poikkeus levyn muusta äänimaisemasta.

Levykaapin lasioven takana on jalkoihinsa katsova sarjakuva-Bruce ja yötaivas, jonka harsomaiset pilvet paljastavat kapean kuunsirpin ja tähdet.

Soitan vielä pari kertaa Outlaw Peten. Esitystapa on vakuuttava, vaikka teksti olisikin laadultaan lähinnä viihdyttävä. Vähän niinkuin karismaattinen näyttelijä olisi joutunut b-luokan elokuvaan. Konserteissa Bruce käytti stetsonia esittäessään Outlaw Peteä.

Päivä 3

Life Itself nousee tajuntaan heti heräillessä. Lupailee, vaan ei käynnisty kunnolla päähän soimaan.

Aamu-tv:ssä tutkija pohtii keinoja pysäyttää eriarvoistumiseen johtava kehitys. Hän kertoo millaisia seurauksia muissa maissa on tullut tuloerojen kasvusta. Hän puhuu progressiivisesta verotuksesta ja siitä kuinka varhaiskasvatuksesta ja hyvinvointipalveluista ei pitäisi leikata.

Working on a Dream kytkeytyy Yhdysvaltoihin ja sen tilanteeseen presidentinvaalien aikaan 2009. Nimibiisi oli Barack Obaman kampanjalaulu ja jälkeenpäin se on saanut voitonriemuisia sävyjä. Super Bowlin väliaikashow'n osana se oli juuri tuon alkuvuoden ääniraita, vaikka biisi ei pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna nousekaan samaan supersarjaan vaikkapa Born to Runin kanssa.

Vielä ennen töihin lähtöä luen Life Itselfin sanat kuin runon. Aamu on avattu.

So here's one for the road, here's one to your health and to
Life itself

Taivaalla oleva kuunsirppi näyttää samalta kuin levynkannessa. Sirppi on kutistumaan päin.

Biisit soivat päivän mittaan useaan kertaan napeissa. Kotimatkalla, ruokakauppaan tullessani, lopetan kuuntelun Life Itselfiin. Viime sekunneilla huomaan, että senkin taustalla pyörii rytmisilmukka.

Illalla merkitsen päässäsoimispisteen Tomorrow Never Knows -kappaleelle.

Päivä 4

Mieleenponnahdusmaininnat biiseille The Last Carnival ja Surprise, Surprise. Aamunavausmusiikkina soitan biisit levyn keskeltä This Lifesta Life Itselfiin.

Päivällä annan Working-biisien olla, ja illalla kuuntelen levyn "tuorein korvin" kuulokkeilla. Seuraan sanoja cd:n kansivihkosta. Lyriikat tuntuvat tyytyväisen miehen tekemiltä. Esimerkiksi Kingdom of Days on seesteinen kuva, josta puuttuu vaaran tunne. Teksti ja vihkossa sen taustaksi valittu viljapelto tuovat mieleen toisen kohtaamisen vuosikymmeniä aiemmin, kappaleen Prove It All Night (Meet me in the fields out behind the dynamo).

I love you, I love you, I love you, I love you I do
You whisper "Then prove it, then prove it, then prove it to me baby blue."

Kingdom of Days piirtää ikuisen, ajan yläpuolelle kohoavan rakkauden. Laulun kertoja ei mieti mahtavatko unelmat toteutua. Hän uskoo niihin.

Levyllä on useita onnellisia tai vähintäänkin toiveikkaita lauluja, joissa kertojaminä puhuu rakastetulleen. Niiden vastapainoksi on rujoutta (Good Eye), surua (The Last Carnival) ja kovia kolauksia (The Wrestler).

Outlaw ja Supermarket mellastavat ylenpalttisesti hersytetyissä väreissään. Ne tulvivat yli kategorioiden rajoista. Pete liittyy väljästi levyn vastapainon ja karheampien sävyjen ryhmään. Queen maksimoi ihastuksen hehkuttamisen. Sävyero muihin levyn rakkauslauluihin tulee välimatkasta; kertoja kuvailee kassan takana olevaa maailman ihaninta olentoa sen sijaan, että puhuisi tälle suoraan. Toisaalta kun laulu on unelma, joka ei kenties saakaan vastakaikua, se sopii albumikokonaisuuteen esimerkkinä yhdestä ääripäästä.

Päivä 5

Ulkona on niin pimeää, että pitää katsoa kelloa uudestaan ennen kuin uskon, että on aamu. Onneksi on perjantai! Outlaw Pete käynnistää levyn ja uuden päivän. Queenin soidessa ajattelen, että tämäkin on lopulta jatkumoa Brucen arjen ja pienten mutta merkittävien ihmisten kuvausten sarjassa.

Tavanomaisen puiston poikki kulkemisen sijaan valitsen kaupunkikävelyn, sillä haluan nähdä Brahenkentän valaistun jään. Se on piristävä näky. Jatkan mobiililaitteella siitä mihin koti-cd jäi, This Lifesta, ja kuuntelen loput biisit työmatkalla.

The Wrestler kuulostaa liikuttavan hyvältä niukkoine taustoineen. Kaikki tuo kärsimys ihmisten viihdyttämiseksi. Tekstissä toistuvat oletko nähnyt -lauseet korostavat asetelmaa.

Ajattelen Brucen Turussa esittämää versiota Queen of the Supermarketista - kuinka se biisi nousi ihan eri tasolle pelkistettynä, yksin.

Illalla cd soi taas hyvissä kuulokkeissa. (Sennheiserin HD 650:t ovat soundeille hieman anteeksiantavammat kuin eilen käyttämäni HD 800:t.) Suunnittelen käyttäväni kuunteluviikon kaksi viimeistä päivää vinyyliversion parissa.

E Street Bandin työskentelyä on ilo seurata. Erityisesti rumpujen ja basson kuulostelu maistuu. Silti levyn viimeiset ja vähäeleisimmät kaksi laulua alkavat miellyttää eniten: ne ovat hiipineet mieleen pienin askelin, mutta niiden vaikutus saattaa olla pitkäkestoisempaa kuin levyn tarttuvampien biisien.

Päivä 6

Aamunavaukseksi katson YouTubesta Turun keikan Queenin.

Kapeneva kuunsirppi kellottaa talveksi suljetun huvipuiston yllä. Maailmanpyörä, jolta on riisuttu korien vyö, näyttää alastomalta kalpeaa aamutaivasta vasten.

Working on a Dream on prässätty harvakseltaan kahdelle vinyylikiekolle. Näin pyritään parempaan äänenlaatuun, mutta levyjä pitää käydä kääntämässä tai vaihtamassa vähän väliä. Otan Carlinin Bruce-kirjan kuunteluseurakseni ja kertaan, mitä siinä on sanottu Working-levyn ajoista. Valitsen aamukahville sinisen Bruce-mukin kuten usein muutenkin. Tällä kertaa se tuntuu erityisen osuvalta; äijän ja bändin nimet on painettu mukin kylkeen WoaD-tyylisin kirjaimin.

Pari tuntia myöhemmin olen lukenut Dannystä (jolle Working-levy, ja erityisesti kappale The Last Carnival, on omistettu), aurinko on kurottanut näkyviin ja kiekot ovat pyörineet kahteen kertaan. Lähistön levykaupoista ainakin yksi on jo auennut ja muutkin avaisivat ovensa tunnin sisään, joten on aika lähteä kaupungille.

Teen joulu- ja pikkujoululahjahankintoja. Queen of the Supermarket soi päässä huolestuttavan sitkeästi.

Naapurintyttö sanoo, että illalla voi sataa lunta. Brucen diskografian parissa viettämäni vuosi on ehtinyt talven kynnykselle.

Kuuntelen välipalana Martyn Josephin akustisia versioita Brucen biiseistä. Tires Rushing By in the Rain -levyllä ei ole yhtään valintaa Working on a Dreamilta. On hyvä saada välillä muuta ajateltavaa ja kuunneltavaa.

Huomenna valitsen Workingin parhaan biisin, mutta tänä iltana asia saa olla. Käyn saunassa ja lähden pääkaupunkiseudun Bruce-fanien pikkujouluihin, joita vietetään Hoedownin keikan yhteydessä Juttutuvassa.

Päivä 7

Puoli yhdeksän aikaan ulkona on vielä hämärää. Sytytän kynttilöitä ikkunalle. Putkivahvistin hehkuu lämpimänä, kun kumarrun sen ylle. Sataa. Ikkuna on pisaroiden täplittämä; valo heijastuu niistä kauniisti. (Illalla kaupungilla kävellessä satoi isoja kosteita lumihiutaleita, jotka sulivat saman tien pois.)

Edessä on kuppi kahvia ja parhaan biisin valinta. Vinyyli soi lämpimästi. Ensimmäisen neljänneksen Outlaw Pete ja My Lucky Day kuulostavat mukaansatempaavilta, melodisilta ja piristäviltä. Jämäkkä komppi ja sen yllä ujeltavat soittimet ja viipyilevät lauluosuudet muodostavat äänikuvan, jossa Pete karauttaa mustangillaan vasten preerian tuulia. My Lucky Day sopii tyyliltään parivaljakkoon. A-puoli on ehjän kuuloinen. Soitan sen heti uudestaan (ja päätän tuplata muutkin kolme osaa). My Lucky Dayn saksofoni ilahduttaa.

B-puolen nimibiisi, Queen ja What Love Can Do soljuvat kauniisti kolmikkona. Viimeksi mainitun biisin lopun hyräily jää helposti päähän soimaan.

Magic-levyä vaivannut tuotannollinen kireys, musiikillisten täyslaidallisten ampuminen, on nyt tipotiessään. Soittimille, laululle ja kuoro-osuuksille on tilaa. WoaDia kuuntelee mielellään. Mietin johtuuko se tällä kertaa osittain vinyylin ja putkivahvistimen lämmöstä.

Tältä levyltä ei tee mieli siteerata kahmalokaupalla sanoituksia. Silmäilen A- ja B-puolen laulujen tekstejä. Musiikin kanssa ne toimivat. Sanat ovat kevyitä; ne ovat poppia.

Nimibiisin kohdalla mieleen muistuu John Henry, työn sankari Seeger-levyltä. Leka heiluu samaan malliin: Rain pourin' down I swing my hammer / My hands are rough from working on a dream.

C-puolen avaa This Life, yksi niistä lauluista, joissa puhutaan kauniisti rakastetulle.

Good Eye ei sano paljon, mutta ehtii tuoda mieleeni Tunnel of Love -levyn karun puheenvuoron nimeltä Ain't Got You. Siinä kertojalla oli kaikkea muuta paitsi rakkautta. I had all earthly riches I had each and every one, ryvettyneen kuuloinen Good Eyen ääni muistelee.

Tomorrow Never Knows ja Life Itself ovat taas paluuta levyn yleislinjaan. Good Eyen karheamman esityksen jälkeen ne tuntuvat kuitenkin hieman vaisuilta.

Life Itselfin mustat jalavat (Life itself, the wind in the black elms) voivat viitata lapsuuden kotikadun jalaviin, joista Bruce on aiemmin laulanut Walk Like a Man -kappaleessa (We lived in the shadow of the elms).

Viimeisen neljänneksen aloittavan Kingdom of Daysin tekstiä tutkiessani kaipasin Prove It All Nightin jännitystä. Toinen juttu, mitä on yleisemminkin ikävä, on jousihöysteistä ja liiallisesta kuorrutuksesta riisuttu bändin soundi, josta kitara- ja saksofonisoolot erottuvat temppuilematta. Siihen päästiinkin pian Workingin jälkeen, kun E-kadun sankarit esittivät Darkness on the Edge of Townin biisit Darkness-boksilla julkaistua dvd:tä / blu-raytä varten. Vähemmän on enemmän.

Surprise, Surprise tavallaan päättää WoaDin kertomuksen. The Last Carnival on kunnianosoitus ja muistolaulu Dannylle. The Wrestler on elokuvasävelmä - erinomainen sellainen, palkintonsa ansainnut.

Surprise, Surprisea kuunnellessani ajattelen, että siinä voisi olla aikoinaan yhteiselle taipaleelle lähtenyt pariskunta kaikkien näiden vuosien jälkeen. Silloin kundi kehotti tyttöään avaamaan auton ikkunan ja päästämään tuulen sisään. Nyt se sama kaveri pitää juhlapuhetta.

Today is your birthday we traveled so far we two
So let's blow out the candles on your cake and we'll raise a glass or two
And when the sun comes out tomorrow
It'll be the start of a brand new day
And all that you have wished for I know will come your way

Levyn viimeiset kaksi kappaletta ovat kasvaneet kuunteluviikon aikana, ja erityisesti The Wrestler kuulostaa vanhalta kunnon Brucelta. Onhan se vähän karua valita bändilevyn parhaaksi raidaksi miehen yksinään levyttämä numero, mutta karuus nyt vain sattuu puhuttelemaan juuri tänä harmaana aamuna enemmän kuin nuo iloisemmat rallatukset.

Ääni The Wrestlerille.