New York City 1.10., 3.10. & 4.10.2003

[jjvirta]

Aikoinaan postituslistalle lähetetty raportti. Postattu myös foorumilla.

New York City, Shea Stadium 1.10.2003
Ilma pilvinen, ennen keikkaa pientä sadetta, eikä sadeviittaa mukana ;-(
Kylmää.

Ensivaikutelma paikasta : ei aivan niin suuri kuin kuvista etukäteen oletin, esim. Ullevin kauimmaiset paikat piippuhyllyllä ovat luultavasti kauempana
kuin täällä. PIT on todella pieni, varsinaisen lavan levyinen ja maksimissaan 20-30 metriä syvä. Runsaasti tyhjiä paikkoja huonoimmilla yläkatsomon
paikoilla.

Biisilista :
1) Souls Of The Departed aloitus klo 20:38
2) The Rising
3) Lonesome Day
4) Night
5) Tunnel Of Love
6) Brilliant Disguise
7) Empty Sky
8) Waiting On A Sunny Day
9) Johnny 99
10) Man's Job
11) The Fuse
12) Because The Night
13) Badlands
14) No Surrender
15) Mary's Place
16) 41 Shots
17) Into The Fire
18) Who'll Stop The Rain
-------------------------
19) KITTY'S BACK
20) Born To Run
21) Seven Nights To Rock
-------------------------
22) My City Of Ruins
23) Born In The USA (band)
24) ROSALITA
25) Dancing In The Dark päätös klo 23:25

Keikka aloitetaan valkoisella strobovalolla ja nauhalta tulevalla 'meuhkaamisella' a la vuoden -92 '57 Channels' ja sitten aloitetaan 'Souls Of The Departed'. Mukava kuulla tämä biisi ESBin käsittelemänä, hyvä aloitus ja OK versio. Jatketaan tutuilla 'The Rising' ja 'Lonesome Day'. Sitten vuorossa 'Night', joka oli meikäläisen toivelistalla ennen keikkoja, samoin kuin keikan aloittanut 'Souls', kun olin lukenut, että ko. biisi oli soitettu.

Sitten paluu 80-luvun lopulle 'Tunnel Of Loven' ja 'Brilliant Disguisen' muodossa. Näitäkin biisejä on kiva kuulla vaihteeksi. Vuorossa hitaampaa kamaa 'Empty Skyn' muodossa ja nyt huomaan ensi kerran, kuinka paljon yleisö pulisee ja ravaa edestakaisin katsomossa. Ehkä suhtaudun näihin keikkohin liian "tosissani", mutta ei tulisi mieleenikään lähteä jonnekin keikan aikana maksettuani lipusta näinkin paljon, puhumattakaan siitä, että tänne on matkustettu muutama tuhat mailia. Helsingin toisella keikalla olin myös katsomossa, mutta ei suomalaisyleisö ravannut ja höpöttänyt lähestään näin paljon esim. 'Empty Skyn' aikana. Sekin ero tuolla tietty on, että ne kaljat saa roudata katsomoon. Muutenkin yleisön keski-ikä ainakin täällä istumakatsomossa näyttäisi olevan korkeampi kuin Euroopassa ja mustia ei pahemmin näy. Onneksi ketään ei istu edessä eikä sivulla eli vaelluksesta ei ole haittaa.

Vuorossa normaali 'WOA Sunny Day', jonka jälkeen country/westernswing tulkinta 'Johnny 99'sta. Jos olen tulkinnut listojani oikein, kyseessä on kiertuedebyytti. Mielenkiintoinen versio, Nils soitti lapsteeleä.

Sitten jotain aivan muuta... Tätä ilman olisin tullut hyvin toimeen eli 'Man's Job'. ESBn ensikäsittely biisistä, jos muistan oikein. Nils soitti oranssia Gretschiä ja hänellä on biisissä tremolo(?)soolo ja Stevenillä slidesoolo. Tästä puuttuu enää, että bändi soittaa 'Real Manin', joka olisi siinä rajoissa, että voisin jopa harkita vessataukoa sen aikana.

Vuorossa harvemmin soitettu 'The Fuse' ja sitten oikein nannaa : 'Because The Night', meikäläisen eka ESB-esitys ko. biisistä sitten vuoden -88. Kyllä se on hyvä biisi ja soolo on hyvä.

Normaalit 'Badlands' (jossa yleisön lopun 'wooo-wooo' etc. "lauluosuus" on kyllä paljon lyhempi kuin aikaisemmin) ja 'No Surrender'. 'Mary's Placesta' puuttuu kokonaan Brucen ja Clarence 'juhlaedellytys'-puheet ("The music got to be ... righteous") ja "ass rising" -kohta.

Vuoroon '41 Shots' ja yleisön buuausta. Biisin jälkeen illan vaimeimmat aplodit ja lisää buuausta. Aika rohkea veto soittaa em. biisi New Yorkissa, mutta eihän mies vuonna 2000 jättänyt sitä soittamatta, vaikka ulkoiset paineet siihen olivatkin suuret. 'Into The Fire' ja 'Who'll Stop The Rain' päättävät setin. 'Who'll' on mulle eka ESB-esitys, vuonna -93 tuli kuultua sitä sen toisen bändin esittämänä.

Encoret : 'KITTY'S BACK' ja 'ROSALITA' - JEES !!!!! Muuta ei tarvinne sanoa. Muut encorebiisit peruskamaa. Vakiokeikka, ei mitään suurylläreitä jonkun todella harvinaisen biisin merkeissä, bändi vaikutti soittavan rutiinikeikan ilman suurta tunteenpaloa.

Keikka kesti 167 min.

PAta luukutettiin kovempaa kuin esim. Hesassa, jossa katsomossa ei tarvinnut korvatulppia, täällä lähtiessä korvat vähän soivat. Kerrankin oli pimeää keikan aikana, joten valoshow toimi kunnolla. Ei nyt mikään häikäisevä spektaakkeli, mutta ihan toimiva. Merkille pantavaa oli, että show oli muuttunut todella paljon kolmessa kuukaudessa, melkein puolet biiseistä oli settilistassa uusia.

Jos jotakuta kalustofriikkiä kiinnostaa, mulla on lista miesten kussakin biisissä käyttämistä kitaroista.



New York City, Shea Stadium 3.10.2003
Ilma on vaihteeksi kirkas, joka tarkoittaa sitä, että on entistäkin kylmempää.

Metrossa matkalla Shealle pari englantilaishemmoa ja jenkkinainen keskustelevat edellisestä keikasta, jolla eivät olleet, olivat lukeneet vain arvioita. Meikäläinen heittää kommenttina, että oli keskinkertainen keikka. Kyselevät mistä olen ja kun kerron tulleeni Suomesta asti vain katsomaan Brucea, ihmettelevät hieman...

Perillä stadionilla hakemaan piippuhyllylippua. Jounilla menee luukulla yllättävän kauan ja kun viimein saan oman lippuni, hän kertoo saaneensa piippuhyllylippunsa JA 2 lippu Field Boxeihin... Noista Field Box -lipuista ei ollut mitään ennakkotietoa, ei emailiä, ei mainintaa Ticketmasterin tilaushistoria sivuilla eli hänellä on 3 lippua keikalle ja mulla 1. Lupaudun ostamaan toisen niistä Field Box -lipuista, mutta piippuhyllylipuista emme pääse eroon (emme kyllä yrittäneetkään, sillä poliiseja pyörii joka puolella ja "RESALE OF THE TICKETS IS FORBITTEN" sanoo kyltit) eli keikalle tuli vähän ylimääräistä hintaa.

Sisällä stadionilla : hyvät paikat. Eteemme tulee istumaan hemmo New Jerseystä, joka kysyy, mistä olemme. Kun kerromme, hän sanoo olleensa joskus Helsingissä ja samaan hengenvetoon sanoo, ettei saisi vaimoaan edes New Jerseystä katsomaan Brucea. Itse mies kertoo nähneensä Brucen lukuisia kertoja.

1) Roulette keikka alkaa klo 20.37
2) Candy's Room
3) The Rising
4) Lonesome Day
5) The Ties That Bind
6) Brilliant Disguise
7) Empty Sky
8) WOA Sunny Day
9) Rendezvous
10) Another Thin Line
11) Souls Of The Departed
12) Because The Night
13) Badlands
14) Prove It All Night
15) Mary's Place
16) NEW YORK CITY SERENADE
17) Into The Fire
----------------------------------
18) Janey, Don't You Lose Heart
19) Pink Cadillac
20) Born To Run
21) Seven Nights To Rock
----------------------------------
22) My City Of Ruins
23) Born In The USA
24) Rosalita
25) Dancing In The Dark
26) Twist & Shout keikka loppuu klo 23.22

Tuo rumpufilli... 'Roulette'!!!! Vau, meikäläisen eka luenta aiheesta. Seuraava biisi alkaa tutulla haitsufillillä eli vuorossa on 'Candy's Room'. Todella tykkialoitus. Yleisö on täysillä mukana, eikä tyhjiä paikkoja pahemmin näy, kuten keskiviikon keikalla, Mezzanine-levelkin näyttää täydeltä. Jatketaan normaaliin tapaan 'The Rising'lla ja 'Lonesome Day'llä ja sitten harvemmin kuultu 'The Ties That Bind'. Edelleen ihmettelen yleisön pulinaa hiljaisempien
biisien aikana, 'Empty Sky'n alkaessa pulina ja vaellus alkavat. 'WOA Sunny Day' ja yleisö laulaa todella hyvin osansa. Sitten pari harvinaisuutta: 'Rendezvous' ja vuonna 2000 debytoitu Gruscheky yhteistyöbiisi 'Another Thin Line', molemmat kiertuedebyyttejä.

'Souls', 'Because The Night' ja 'Badlands' on aika tehokas kolmikko, 'Badlands'ssa edelleen lyhyt yleisön 'wooa'-osuus, Euroopassa oli mielestäni pidempi. Tähän mennessä on jo tullut selväksi, että bändi on paljon paremmassa vedossa kuin keskiviikkona. Tehokolmikkoa täydentää 'Prove It All Night', jonka soolo oli Brucelta kyllä vähän kökkö. 'Mary's Place' taas ilman 'ass-risingia' ja ehtoja. Bruce käy kättelemässä bändin jäsenet esittelyiden aikana ja melkein tipahtaa lavalta polviliukunsa päätteeksi. Unohtui keskiviikon keikkaraportissa mainita, että Bruce luki ennen 'Mary's Place'a kirjeen rehtorilta, joka oli tulossa katsomaan keikkaa kolmen oppilaansa kanssa ja kirjeessä toivottiin, että biisistä poistettaisiin viittaukset 'love making, ass rising, Viagra takin, booty shakin' etc'. No eihän Bruce niitä jättänyt pois...

Sitten alkaa Royn pianointro ja sen jälkeen muistaakseni hieman viulua : NEW YORK CITY SERENADE. Todella makeeta kuulla ko. biisi kaikkien näiden vuosien jälkeen ja vielä New York Cityssä. Tämäkin oli meikäläisen toiviolistalla. 'Into The Fire' on omistettu palomiehelle, jolla oli liput keikalle, mutta joka menehtyi edellisenä lauantaina tulipaloa sammuttaessaan.

Encoret aloitetaan taas vaihteeksi parilla yllärillä : 'Janey, Don't You Lose Heart' (Nilsin ensimmäinen julkaistu levytys ESB kanssa) ja 'Pink Cadillac'. Kummastakin biisistä OK versiot. Sitten lisää höyryä, valot päälle stadionille ja 'Born To Run' ja 'Seven Nights To Rock' pöytään. Yleisö on aivan pähkinöinä ja bändi rokkaa täysillä.

Kakkosencoret normaalia rataa. 'My City Of Ruins' ja 'Born In The USA', josta yleisö innostuu todella kovin... 'Rosalita', jossa käy joku hemmo vierailemassa tamburiinia soittamassa (Backstreets kertoi miehen olleen Al Leiter, New York Metsien pitcher, onko se sitten syöttäjä). 'Dancing In The Dark'iin ilmestyy lavalle Jon Landau Little Stevenin mustaa Stratoa soittaen ja joku muu hemmo soittaen Pattin Bigsby-kitaraa. Mies oli kuulemma Willie Nile. Biisin lopussa lavalle pääsee vielä joku pikkutyttö, jolla on guest-tarra rintapielessä, Brucen kanssa tanssimaan. Ja sitten lisää vieraita : laulamaan saapuu Gary U.S. Bonds ja joku nuori nainen ja biisi on 'Twist And Shout'. Edellisessä biisissä soittaneet Landau ja Nile ovay myös lavalla. Ei aivan niin pitkä versio kuin Göteborgin toisella keikalla, mutta hauskaa on. Edessämme istunut NJ-hemmo oli lähtenyt jo 'Dancing In The Dark'in aikana. Tämä on myös eräs asia jota en ymmärrä, porukat lähtevät pois HYVÄLTÄ keikalta kesken. Keskiviikkona paikaltamme näki sillalle, jota pitkin pääsi metroasemalle ja jo toisten encoreiden alussa siellä oli aikamoinen trafiikki, kun porukkaa lähti pois stadionilta.

Parempi keikka kuin keskiviikkoinen, mutta kylmempi. Brucellakin oli jossain vaiheessa ilmestynyt kumpaankin käteen sormettoman hanskat. Päivän esikoispaidan väri oli sininen.



New York City, Shea Stadium 4.10.2003
Ennen keikkaa sataa vettä, enemmän kuin keskiviikkona, mutta nyt olen varustautunut sadeviitalla, jota pidin päällä koko keikan, niin ei ollut edes kylmä.

1. Code Of Silence 20.34
2. The Rising
3. Lonesome Day
4. Roulette
5. Night
6. I Wish I Were Blind
7. Empty Sky
8. You're Missing
9. Waiting On A Sunny Day
10. Johnny 99
11. Another Thin Line
12. Tunnel Of Love
13. Because The Night
14. Badlands
15. Prove It All Night
16. Mary's Place
17. Back In Your Arms Again
18. Into The Fire
-----------------------------------
19. Light Of Day
20. Bobby Jean
21. Born To Run
22. Seven Nights To Rock
-----------------------------------
23. Highway 61 Revisited
24. My City Of Ruins
25. Land Of Hope And Dreams
26. Rosalita
27. Dancing In The Dark
28. Quarter To Three
29. Twist & Shout
30. Blood Brothers 23.50

"Ladies and gentlemen, this is it : the last dance". Ei Bruce aivan noin tainnut sanoa, mutta puhui kuitenkin "last dance"sta. Keikka käyntiin 'Code Of Silence'llä, tämän vuoden eka esitys aiheesta ja meikäläinen on ko. biisin kuullut livenä viimeksi vuonna 2000 tässä samassa kaupungissa. Brucella ja Stevenillä kummallakin soolonsa biisissä. Jatko normaalia rataa 'The Rising'in ja 'Lonesome Day'n muodossa. Vuorossa vahva 'Roulette', jota on aina mukava kuulla, samoin kuin 'Night'ia.

Sitten palaamme vuoteen -92 ja 'I Wish I Were Blind', taisi olla ESB debyytti, jotenkin hieman 'horjuva' versio. 'Empty Sky' ja vähemmän viime aikoina soitettu 'You're Missing', jossa Patti ja Steven palaavat lavalle vasta kohdassa 'children are asking...'. Jatketaan vakiolla 'Waiting On A Sunny Day' ja sitten 'Johnny 99' ja 'Another Thin Line' toisena iltana peräkkäin. (Itse asiassa muistin vasta nyt biisin nimen oikein, edellisenä iltana ei ihan vielä muistunut mieleen). 'Another Thin Line' on aika paljon aikalaisensa 'Code Of Silence'n kaltainen ja lisäksi mieleen tulee vahvasti esim 'Gloria'.

Vuoteen -88 ja ihan OK 'Tunnel Of Love' ja vauhtia päälle tyyliin 'Because The Night', 'Badlands' ja 'Prove It All Night', jonka lopussa Bruce, Nils ja Steven kukin soittavat vuorollaan sooloa, Bruce lopettaa soolonsa hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. 'Mary's Place' jälleen ilman 'ass rising' ja 'conditions'. Sitten jotain aivan muuta... 'Back In Your Arms Again', jota edelsi Brucen lyhyt 'tarina'. Varsinainen setti päättyy 'Into The Fire'en.

Encoret : Bruce selittää bändille soitto-ohjeita ja ... 'Light Of Day', joka on kiertuedebyytti. Kyllähän tätä aina silloin tällöin kuuntelee, 'lyhyt' ja kompakti versio ilman mitään 'hehkutuksia'. 'Bobby Jean', jonka saksofonisoolo meni Clarencelta OK. Lopun pitkä nuotti on muuten aika pitkä ja C soittaa sen mielestäni yhdellä 'keuhkollisella'. Perusversiot 'Born To Run'ista ja 'Seven Nights To Rock'ista, stadionilla valot päällä ja yleisöllä menee lujaa.

Toiset encoret : nyt jotain muuta kuin perinteinen 'My City Of Ruins', koska lavalle saapuu koko bändi ja Brucella on kitara. Bruce esittelee vieraansa sanomalla : "One of my greatest inspirations - Bob Dylan". Lavalle kapuaa Bob Dylan mukanaan Stevenin musta Strato ruskealla plektrasuojalla. Biisi alkaa ja Bob laulaa mikkiin, mutta mitään ei kuulu. Bruce sanoo miehelle jotain ja laulu jatkuu ja jotain jo kuuluukin. Vähän liikaakin, sillä ilmoille kajahtelee myös Dylanin "kuuluisaa" sähkökitararäpellystä. Bruce jaksaa hymyillä urhoollisesti, Nils soittaa slidetaustoja ja Bob räppää menemään. Biisi on 'Highway 61 Revisited' ja onneksi se loppuu aikanaan. Vähän kävi Brucea sääliksi, sillä Bobin laulu ja kitarointi eivät kyllä olleet mitään kaunista kuultavaa ja muutenkin miehen esiintyminen oli aika nukkavierua. Tämän jälkeen vuorossa normaali 'My City Of Ruins'. Sitten Bruce saapuu lavalle kammettoman Telen kanssa eli vuorossa on jotain muuta kuin aikaisempien iltojen 'Born In The USA' (jota ennen Bruce on kommentoinut Yhdysvaltojen hallinnon rehellisyyttä). Bruce kiittelee edelleen Bobia 'for gracing my stage' ja kertoo Bobin olleen hänen mielessään seuraavaa biisiä tehdessään, myös se hallintojuttu mainitaan ja sitten onkin vuorossa 'Land Of Hope And Dreams', olisi kyllä odottanut jotain biisiä ekalta levyltä.

'Rosie, I'm Home' eli vuoroon 'Rosalita', jota seuraa 'Dancing In The Dark', johon vierailemaan jälleen mr. Jon Landau ja edellisen illan Bigsby-hemmo eli Willie Nile ja taas joku pikkutyttö pääsee tanssimaan lavalle ja taitaa vähän laulaa mikkiinkin. Sitten vieraita lisää : Gary U.S. Bonds, rouva Bonds ja sama nuori nainen kuin edellisenä iltana (ilmeisesti neiti Bonds) ja vielä lisäksi Garland Jeffreys, joka kyllä vaikuttaa siltä, ettei ollut tarkoitettu lavalle vielä tässä vaiheessa, koska palloilee vain edestakaisin lavalla ja Brucekin sanoi jotain tyyliin : 'Garland, what are you doing here?' Biisi on 'Quarter To Three' ja sitten 'Twist & Shout'. Ja edelleen lisää populaa lavalle : joku hemmo laulamaan ja vielä toinen, jolla on Stevenin Richenbacker. Nyt Garlandkin pääsee laulamaan säkeistön. Aikamoista hässäkkää...

Vieraat pois lavalta ja Bruce kiittää yleisöä menneen vuoden tuesta. Mainitsee viimeisen 4-5 vuoden olleen todella hauskoja ja antoisia. Sitten tuleekin arvattavissa oleva lopetus : 'Blood Brothers'. Lisäsäkeistössä bändi kerääntyy Brucen ympärille lavan etuosaan ja he pitävät toisiaan kädestä ja sitten se on ohi => 120 keikkaa 14 kuukauden aikana, kolmella mantereella... (ja niistä kaksi oli Suomessa!!!!)

Perjantain keikka oli paras, aloitus oli väkevä ja bändi soitti tosissan. Viimeisellä keikalla oli liikaa vieraita lavalla eikä mitään todella suuria ylläreitä kuultu, jos ei Bob Dylanin aiheuttamia 'kauhun väristyksiä' lasketa. Viimeinen keikka taisi olla kiertueen pisin biisimäärällä laskettuna, 30 kappaletta. Sikäliskin Bruce on kova hemmo settilistojen suhteen, että toisella ja kolmannella oli kummallakin 10 biisiä, joita ei oltu kuultu aikaisempina iltoina.

Sekalaisia huomioita : päivän paita oli musta ja ostin sen. 'Thunder Road'ia ei soitettu, eikä Esquirea käytetty yhdessäkään biisissä. Jenkkiyleisö ei kyllä ole sen parempaa kuin eurooppalainen. Esim. Göteborgissa yleisö oli ennen keikkaa paljon riehakkaampaa kuin Shea Stadiumilla, tietysti säälläkin on varmaan merkitystä asiaan : Göteborgissa oli lämmintä yli 20 astetta ja auringonpaistetta, NYCssä lämpöä vähän reilu 10 astetta ja sadetta... Laulamisen jenkkiläiset kyllä hallitsevat, WOA Sunny Dayn yleisöosuudet meni kyllä tosi hyvin.

[ProveItAllNight]

Onkos nuo kitaralistat vielä tallessa? Olisi mielenkiintoista luettavaa.

[jjvirta]

^Kyllä mun vihot ovat tallella. Pitäisi joskus kirjoittaa kaikki kitaralistat puhtaaksi.